Kaarina-lehti poimii viikoittain Kaarinan tapahtumatarjonnasta kolme kiinnostavaa vinkkiä.
LEVYRAATI Kaarinan pääkirjastossa järjestetään tänä syksynä kaksi levyraatia. Osallistujat antavat pisteitä kuunneltaville musiikkikappaleille ja arvioivat niitä sanallisesti. Ensimmäisellä kerralla teemana on syksyn sävel. Kaarinan levyraadit 8.9. ja 29.11. klo 17.30 Kaarinan pääkirjaston kokoustila Piikkiönlahdessa.
KULTTUURIYMPÄRISTÖ Kuusiston Taidekartanolla vietetään lauantaina Euroopan kulttuuriympäristöpäivien juhlaa. Luvassa on puheita perinnepelakuulle, tammelle ja lahopuulle, jazzkonsertti sekä opastettu kierros Lahopuuveistospuutarhassa. Esiintyjinä ovat Merja Markkula, kulttuurihistorian emeritusprofessori Kari Immonen ja tutkija Maarit Heinonen, laulaja Josefiina Vannesluoma sekä pianisti Mikael Myrskog. La 10.9. klo 13–17. Ohjelma alkaa klo 14, konsertti klo 15, opaskierros klo 16.
MARKKINAT Littoisten työväentalon pihassa Vuorikujalla pidetään sunnuntaina Littoisten omakotiyhdistyksen markkinat. Perinnemarkkinoilta löytyy käsityö- ja sadonkorjuutuotteiden lisäksi ohjelmaa koko perheelle. Paikalla on muun muassa Marietta-klovni, posetiivari sekä Okyn ja Shams Falafelin ruokaa. Galleriakirkko on avoinna, ja Maarit ja Kauko Nissilä esittelevät siellä taidettaan. Lisäksi voi osallistua maksulliselle Verkamatkalle. Markkinat 11.9. klo 12–16. Verkamatka klo 14.