Edustus joutuu KaaPossa lauantaina kakkosvaihtoehdoksi: A-nuorten paikallispeli vie parhaat juniorit

0
KaaPon kausi Kakkosessa on ollut haastava, eikä tulevan lauantain päiväpuhde Ilves/2:sta vastaan ole ennakkoon ainakaan yhtään helpompi. Samaan aikaan pelattava A-ikäisten SM-sarjaottelu TPS:ää vastaan verottanee parhaiden junioripelaajien verran myös edustusjoukkueen kokoonpanoa. Arkistokuva elokuun paikallispelistä SalPaa vastaan.

Kaarinan Pojilla on lauantaina edessään tiukka paikka: seuran miesten edustusjoukkue kamppailee Kakkosen sarjapisteistä kotikentällään Tampereen Ilves 2:sta vastaan samaan aikaan, kun A-juniori-ikäisten P20 SM-joukkue pelaa tuikitärkeän paikallisottelun Turussa TPS:ää vastaan.

Tilanne on haastava siksi, että edustusjoukkue ja A-juniorit ovat tehneet tiivistä yhteistyötä ja pelaajavaihtoa eritoten uuden päävalmentajan, Merdan Mahmudin saavuttua KaaPon peräsimeen heinäkuussa.

– Tilanne ei siinä mielessä ole erikoinen, että jo tähän asti tilannetta on tarkasteltu jokaisen pelaajan kohdalla erikseen ottelu kerrallaan. Pelaaja pelaa siinä joukkueessa ja siinä ottelussa, joka on hänelle kehittymisen kannalta kaikkein optimaalisinta. Nyt tulevana lauantaina on linjattu, että P20 SM-sarjan peli on ensisijainen vaihtoehto, Mahmud vahvistaa.

KaaPo ei enää pidä sarjapaikkaansa

Lauantain pelistä Mahmud ennakoi haastavaa, sillä sarjassa kymmenentenä majaileva Ilves 2 tarvitsee kipeästi yhä lisäpisteitä varmistaakseen paikkansa Kakkosessa myös ensi kaudeksi.

– Sen mitä olen joukkueesta kuullut, saapuu Kaarinaan laadukas ja hyvää jalkapalloa pelaava ryhmä. He tarvitsevat lisää pisteitä, joten sieltä saapuu varmasti nälkäinen ryhmä Keskurille.

KaaPon miesten edustuksen kausi on ollut kokonaisuudessaan kehno. 18 sarjakierrokselta pistepussi on karttunut vasta seitsemällä pisteellä, eikä joukkueella ole enää mahdollisuutta pitää sarjapaikkaansa Kakkosessa.

– Vaikka kausi on ollut vaikea, lähdemme jokaiseen peliin kehittämään pelaamistamme. Neljä jäljellä olevaa ottelua ovat nuorille tärkeitä paikkoja saada kokemusta kovista peleistä. Tavoitteemme on nousta nopealla aikataululla takaisin, ja jos pystymme jo loppukauden aikana nostamaan tasomme Kakkoseen riittäväksi, antaa se erittäin hyvät pohjat ensi kauden Kolmoseen, Mahmud sanoo.

Jalkapallon miesten Kakkonen KaaPo–Ilves/2 pelataan Keskurin nurmella kello 16. KaaPon seuraava Kaarina-lehden verkkosivuilla striimattava ottelu on puolestaan sunnuntaina 18.9. (TamU–KaaPo klo 16).