Lottoan, kun luvassa on suuria summia – kuka nyt yhtä miljoonaa tarvitsisi. Sudokun viekoitus perustuu siihen, että pelin voi voittaa rauhallisella mietiskelyllä nojatuolissa istuen. Täten minäkin hurahdin ratkaisemaan 9×9-numeroarvoituksia. Lisäksi ne ovat aivojumppaa, joka mahdollisesti ehkäisee ajattelun rappeutumista. Tiedä sitä – nyt jo tarvitsen työlistoja ja muistilappuja, jotta viikon toimet saisi jotenkuten tehtyä.
Mutta, ah – kun saan aamuteen jälkeen päivän lehdestä sudokun eteeni, niin se on alkusoitto tehokkaalle päivälle. Tulee tunne, että voitokkaan ratkaisun jälkeen kaikki päivän haasteet tulevat voitetuksi. Jos taas ruutuja jää tyhjiksi, niin se on huono alku päivälle. Sudoku toimii kuin horoskooppi tai kananluut woodoossa. Tosin mitään ihmeempää pahaa ei ole tapahtunut, vaikka sudoku olisi jäänyt ratkaisematta. Lotossa sen sijaan menee aina pari euroa hyväntekeväisyyteen.
Sudokujen vaikeusaste pisteytetään välillä 1–5, jossa yksi on helpoin ja siitä edespäin vaikeutuu. Siihen en usko ollenkaan. Joskus olen onnistunut kahden tähden sudokussa saamaan kolme numeroa paikalleen ja neljäs sitten osoittaa minun tehneen virheen päättelyssä. Kun ratkaisen viiden tähden sudokun, tunnen olevani (hetken aikaa) universumin älykkäin olento. Tuo tunne ehkä tuottaa endorfiinia, joka hidastaa aivojen apatian kehittymistä. Lotossa voitettuani kymmenen euroa kerran viidessä vuodessa tunne on, että satoi laariin.
Mikä on sudokujen kirous? Sen olen mielestäni ratkaissut ja se on tämä: Oli sudoku sitten yhden tai viiden tähden peli, ratkaistuani 80 numeroa oikein ja sitten viimeinen luku onkin väärin…! No, onneksi meni vain yksi numero pieleen. Lotossa ei useinkaan ole yhtään numeroa oikein.
Ilona Lehtinen
