KaaPo tasapeliin Pyynikillä: Katso Juho Salminen komea puskumaali ja tallenne ottelusta  

0
KaaPo on Kakkosen B-lohkossa jumbona, eikä sillä ole enää mahdollisuuksia nousta ylemmäs kauden kolmen viimeisen pelin aikana. Arkistokuva elokuisesta ottelusta: Milla Kangasjärvi.

KaaPo venyi 1-1 tasapeliin sunnuntaina Tampereella TamU:n vieraana. KaaPo aloitti maalinteon, kun Juho Salminen pukkasi näyttävän puskumaalin kotijoukkueen verkkoon. TamU:n onnistui tasoittaa, mutta se ei saanut enempää maskeja kaarinalaisia vastaan. Jaetut pisteet eivät KaaPoa enää isosti lohduta, sillä kausi päättyy jumbosijan ja tipahtamiseen Kolmoseen. Joukkueelle on kuitenkin tärkeää, että kausi ei pääty tappiokierteeseen.

Ennakko ja ottelulähetys:

Kaarinan Poikien miesten edustusjoukkueen hankala kausi Kakkosen B-lohkossa jatkuu tulevana sunnuntaina vierasottelulla Tampere Unitedia vastaan. Toivoa Kaarinan ylpeys voi kuitenkin tulevaan kohtaamiseen hakea siitä, että viime kierroksella se pystyi haastamaan vajaamiehisenäkin TamU:n kanssa sarjassa samoista sijoituksista kamppailevan Ilves 2:n.

Myöskään ylimääräisiä suorituspaineita kaarinalaisryhmällä ei pitäisi ennen tulevaa kamppailua olla, sillä vain yhden ottelun kuluvan kauden aikana voittaneen KaaPon putoaminen Kolmoseen varmistui jo aiemmin syyskuun aikana.

Paineet ottelussa ovat TamU:lla, jolla on vielä pieni mahdollisuus nousta Kakkosen noususarjaan kilvoittelemaan paikasta Ykkösessä. Noususarjaan pääsy vaatii TamU:lta voittoja.

TULEVA OTTELU pelataan Pyynikin tekonurmella, ja vastustaja TamU on viime vuosina tehnyt varmaa nousua takaisin kohti suomalaisen jalkapallon huippua. Kutosesta jo Kakkosen tasolle ennättäneellä ryhmällä on maineikas historia, sillä TamU juhli Veikkausliigan voittoa, eli Suomen mestaruutta vuosina 2001, 2006 ja 2007.

Ottelu TamU:n ja KaaPon välillä alkaa sunnuntaina kello 16. Suora ottelulähetys tällä sivulla starttaa 10 minuuttia ennen alkuvihellystä.

Aamulehden tuottamassa striimissä ottelun selostaa Lauri Olkkonen.
Tallenne ottelusta löytyy kahdessa osassa, sillä tekninen ongelma katkaisi lähetyksen sunnuntaina.

 

 

Jos lähetysikkuna ei näy yllä, katso ottelu tästä.

 

KaaPon loppukauden ottelut Kakkosessa

  • 18.9. kello 16 TamU–KaaPo (suora ottelulähetys tällä sivulla)
  • 24.9. kello 16 FC Jazz–KaaPo
  • 1.10. kello 14 KaaPo–HJK Klubi