Kaarina laatii periaatteita, milloin vesiosuuskuntien verkoston voi luovuttaa kaupungille

0

Kaarinan kaupunki on linjaamassa periaatteet siitä, millä ehdoin yksityisten vesiosuuskuntien verkosto voidaan luovuttaa Kaarinan kaupungille. Maanantaina kaupunginhallitus hyväksyi ehdot, joiden on täytyttävä, ja lopullisen päätöksen periaatteista tekee myöhemmin valtuusto.

Käytännössä uusilla ehdoilla täsmennetään alkuperäisiä, vesiosuuskuntia perustettaessa laadittuja periaatteita.

Ehtojen mukaan kaupunki ottaa vesiosuuskunnan verkoston vastaan korvauksetta. Kaupunki ei ota vastuulleen vesiosuuskunnan velkoja, ja kaupungin myöntämän takauksen tulee olla päättynyt.

Kiinteistökohtaiset pumppaamot jäävät kiinteistöjen omistukseen. Lisäksi kaupunki vastaanottaa vain osuuskunnan verkostot ja asiakkaat, ei muita toimintoja tai velvollisuuksia.

Vesiosuuskuntien verkoston luovutus kaupungin vastuulle nousi keskusteluun sen jälkeen, kun Lemon vesiosuuskunnan verkosto Lemunniemellä päätettiin myydä Kaarinan kaupungille 100 000 eurolla eli lähes sillä summalla, mitä Lemon vesiosuuskunnalla oli jäljellä lainaa. Kaksi muuta vesiosuuskuntaa veti asian oikeuteen ja kauppa on yhä kesken: muiden vesiosuuskuntien mielestä myös niille pitäisi tarjota vastaavaa vaihtoehtoa.

– Uusilla ehdoilla ei sinällään ole vaikutusta Lemon vesiosuuskunnan kauppaan, sillä nämä ehdot on jo sisällytetty kyseiseen kauppakirjaluonnokseen, Kaarinan tekninen johtaja Jyrki Haapasaari toteaa.

– Lemon vesiosuuskunnan verkosto ja asiakkuudet siirtyvät kaupungille velattomina, eli kauppasumma käytetään velan poismaksuun kaupantekohetkellä niin, että kaupungin takausvastuu päättyy.

Kaupunki on kaavoittamassa Lemunniemelle merkittävästi uutta asutusta, jonka vesihuolto kaupungin pitää joka tapauksessa järjestää.

Yksityisiä vesiosuuskuntia on perustettu kunnan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen ulkopuolella sijaitseville kiinteistöille, joihin on haluttu kunnan vesi ja viemäröinti. Kaarinassa on vajaa kymmenen vesiosuuskuntaa.