Hyvää tulosta selittää ennen kaikkea verotulojen kasvu. Niitä kertyi 7,3 miljoonaa euroa enemmän kuin talousarviossa oli oletettu, kaupungin nopean väestönkasvun ja hyvän työllisyystilanteen vuoksi.
Kaupungin toimintakulut olivat kasvaneet myös, mutta eivät samassa suhteessa: vain 4,2 miljoonan euron verran.
Loppuvuodesta ei ennusteta ihan yhtä valoisaa. Kustannusten arvioidaan kasvavan varsinkin varhaiskasvatuksessa ja soten ostopalveluissa. Koko vuodelle ennustetaan silti 7 miljoonan euron suuruista ylijäämää.
Kaarinan asukasmäärä on noussut vuoden alusta 191 henkilöllä, mikä on 1,5 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Kaupungin asukasmäärä oli kesäkuun lopussa 35 693 henkilöä.