Kaarinan iskusanoiksi tulossa Yhdessä paras Kaarina

0
Kaarina-talo juhlavalaistuksessa. Arkistokuva.

Keväällä työpajoissa ideoitu Kaarinan uusi strategia 2023–2030 on valmistumassa. Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina strategian pienin muutoksin, ja se tarvitsee enää valtuuston nuijankopautuksen.

Kaupungin uudeksi visioksi on tulossa Yhdessä paras Kaarina. ”Emme jätä ketään yksin eli kannamme huolta lähimmäisistä ja lähiyhteisöistä”, strategiassa kuvaillaan. ”Olemme tavoitteissamme kunnianhimoisia. Onnistuneilla valinnoilla erottaudumme muista. Huolehdimme ympäristöstä ja kuntataloudesta nykyisten sekä tulevien sukupolvien hyväksi.”

Kaupunki aikoo erityisesti arvostaa avoimuutta, kuten keskustelevaa kulttuuria, rohkeutta, kuten innovatiivisuutta, sekä yhteisöllisyyttä.

Kaupungin toiminnan kehittämistä ohjaa jatkossa kolme strategista päämäärä. Niistä ensimmäinen on se, että Kaarinan tulee olla houkutteleva ja kilpailukykyinen paikka asua, yrittää ja tehdä työtä. Toiseksi Kaarinan tulee edistää hyvinvointia, kolmanneksi tarjota asukkailleen monipuoliset ja laadukkaat palvelut.

Strategiassa on analysoitu myös sitä, mikä vaikutus uudella strategialla on yrityksiin sekä ilmastoon. Kaupunginhallitus pyysi mukaan myös lapsivaikutusten arvioinnin, mikä valmistuu myöhemmin.

Strategian yritysvaikutuksissa huomioitiin esimerkiksi seudullinen verkottuminen ja se, miten tärkeitä sujuvat liikenneyhteydet ovat liike-elämälle. Keskustan parkkipaikkojen tulisi olla saavutettavat yritysten asiakkaille. Ilmastovaikutuksissa ehdotettiin, että kaupungin ilmasto-ohjelmaa täydennettäisiin luonnon monimuotoisuutta edistävällä ohjelmalla.