Kattoremontti muuttui Kaarinassa painajaiseksi – Nälkäpäivä­keräyksenvaroilla autetaan muun muassa tulipalon uhreja

0
Lippaat odottavat Nälkäpäiväkerääjiä. Perjantaihin mennessä mukaan oli ilmoittautunut Esko Vihervän mukaan 40 vapaaehtoista kerääjää, mutta tavoitteena on 60.

Oli tavallinen kesäpäivä neljä vuotta sitten. Kaarinassa asuvien Helenan ja Eeron kodissa oli meneillään pieni kattoremontti. Pariskunta oli juuri tullut kotiin, kun katon korjaaja juoksi sisälle ja pyysi nopeasti vettä.

– Luulin ensin, että hänellä on jano, Eero muistelee.

Korjaaja selitti, että kattohuopa oli syttynyt palamaan. Helena soitti hätäkeskukseen ja miehet juoksivat ulos vesiämpäreiden kanssa. Ennen kuin palokunta ehti paikalle Eero tiesi, että talo tulee palamaan kokonaan.

– Näin, että liekit levisivät vesikatossa niin äkkiä.

Pariskunta ei halua esiintyä jutussa omilla nimillään, sillä aihe on edelleen arka. Ulos juostessaan he ehtivät ottaa mukaansa vain yllään olevat vaatteet ja kädessä olevan puhelimen.

Koti ja irtaimisto kärsivät mittavista palo- ja vesivahingoista. Jälkisammutustöiden jälkeen pariskunta sai käydä palaneessa asunnossa, mutta käytännössä sieltä pystyi pelastamaan vain muutaman esineen.

SPR vei vaateostoksille


Tulipalon jälkeen Eero ja Helena saivat apua SPR:n vapaaehtoisilta, jotka tulivat tapaamaan heitä seuraavana aamuna.

Suomen Punaisella Ristillä on katastrofirahasto, josta voidaan nopeasti antaa apua hätätilanteessa oleville ihmisille. Joka syksy järjestettävän Nälkäpäiväkeräyksen varat menevät katastrofirahastoon. Harva tietää, että näillä varoilla autetaan tulvista ja kuivuudesta kärsivien lisäksi esimerkiksi kotinsa tulipalossa menettäneitä suomalaisia.

Kaarinan kaupunki järjesti Eerolle ja Helenalle vuorokaudessa kaupungin vuokra-asunnon käyttöön ja SPR kalusti sen. SPR:n vapaaehtoiset veivät heidät myös vaateostoksille. Kaupassa SPR:n vapaaehtoinen käveli vierellä ja neuvoi, mitä tarvitaan. Siinä tilanteessa oli tärkeää, että oli joku, joka otti ohjat ja auttoi asioiden järjestämisessä.

– Oma pää ei toiminut kunnolla. Oli vain kauhea suru ja ahdistus siitä, että koti on palanut, Helena kuvailee.

SPR:llä on Kaarinassa pieni kalustevarasto. Pariskunta sai käydä hakemassa sieltä ensihätään liinavaatteita, kattiloita ja välttämättömiä kalusteita tilapäisasuntoonsa.

Vakuutusyhtiö korvasi jälkeenpäin tulipalossa tuhoutuneen irtaimiston, mutta korvauskäsittely kesti useita kuukausia. Korvaushakemusta varten kodin jokainen tavara oli listattava ulkomuistista ostohintoineen ja -vuosineen.

– Kävimme omaisuuttamme läpi huone ja kaappi kerrallaan. Onneksi vaimo on järjestyksen ihminen, vaikka kaikkea ei tietenkään voinut muistaa, Eero sanoo.

Pariskunta asui kaupungin vuokra-asunnossa lopulta kaksi vuotta. Sinä aikana palanut koti purettiin ja sen tilalle rakennettiin uusi.

Kaarina-talo muuttuu punaiseksi


Nälkäpäiväkeräys järjestetään 22.–24.9. Tavoitteena on saada Kaarinassa liikkeelle noin 60 vapaaehtoista lipaskerääjää. Lipaskerääjinä toimii myös Piikkiön yhtenäiskoulun oppilaita, jotka osallistuvat keräykseen osana kouluprojektiaan.

– Nälkäpäiväkeräyksen tuotto on Kaarinassa ollut vuosittain noin 8 000-10 000 euroa. Tänä vuonna haastoin kaikki poliittiset puolueet Kaarinassa lähtemään mukaan lipaskerääjiksi, mutta toistaiseksi yksikään puolue ei ole tarttunut tähän, SPR:n Kaarinan osaston keräysjohtaja Esko Vihervä kertoo.

Kaarina-talo valaistaan tänä vuonna keräyksen ajaksi punaiseksi. Lipaskerääjiä liikkuu kolmen päivän aikana Kaarinan suurimmissa myymälöissä. SPR:n verkkosivuilta löytyy myös muita mahdollisuuksia osallistua keräykseen.

Omalle kohdalle sattunut katastrofi on muuttanut Helenan ja Eeron suhtautumista erilaisiin keräyksiin.

– On sikäli, että SPR:n konttiin on viety melkoinen määrä hyväkuntoista tavaraa ja lähipiirimme tekee samaa.

Nälkäpäiväkeräys 22.–24.9. Vapaaehtoiseksi lipaskerääjäksi voi ilmoittautua ottamalla yhteyttä Esko Vihervään p. 040 1875780.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän