
Huomaan heti, että eväät ovat hyvä vetonaula, kuten Vieltojärvi osasi ennustaa.
Metsän laidalta lähtien aina metsän uumeniin saakka bongaillaan niin sieniä, marjoja, hyönteisiä kuin hienoja kiviäkin. Pikkuveljieni yhdeksänvuotiaan Eelis Peltomaan ja yksitoistavuotiaan Elias Peltomaan retkeilyinto kohdistuu paljon muuallekin kuin sieniin.
Vieltojärvi kertoo juuri tämän tekevän retkeilystä aivan toisella tavalla mukavaa, kuin jos olisi itsekseen tai toisen aikuisen kanssa sienestämässä.
– Metsässä on niin paljon nähtävää ja koettavaa, että sienestämään lähteminen on seikkailu, Vieltojärvi sanoo.
Onnistuneen seikkailun salaisuudet
Neuvona kuuluu, että kiireessä ei pitäisi lähteä. Vieltojärvi sanoo, että aikaa on hyvä jättää hämmästelylle.
Mitä varusteisiin tulee, säässä kuin säässä voi lähteä retkelle, kunhan on pukeutunut hyvin.
– Usein lapsi puetaan hyvin, mutta itse laittaa vain jotain päälle, Vieltojärvi toteaa ja kertoo, että koko seurueen olisi hyvä pukeutua olosuhteiden mukaan.
Lapselle riittää pienempikin ämpäri. Esimerkiksi turkkilaisen jugurtin rasia on oikein sopiva.
– Muovipussi ei ole hyvä, sillä silloin saalis saattaa lytistyä, Vieltojärvi kertoo.
Sienestyskurssi
Perkaamiseen käy hyvin tavallinen keittiöveitsi. Peratun sienen huonot kohdat on hyvä jättää metsään maantumaan, jotta ei turhaan kanna roskaa mukana kotiin.
Tärkeä ohje on tietenkin olla poimimatta sieniä, joita ei tunnista.
Syyskuussa lapsen kanssa voi myös lähteä Vieltojärven vetämälle viikonloppukurssille. Silloin Kaarinan kansalaisopistossa on hänen vetämänsä aikuisen ja lapsen sieniretki.
Kurssilla tutustutaan erilaisiin maastoihin ja katsotaan, mitä ruokasieniä sienikoriin metsästä löytyy. Retkellä ei tarvitse osata yhtään metsän sientä entuudestaan. Mukaan tarvitaan sään mukainen varustus, sienikori ja -veitsi.
Aikuisen ja lapsen sieniretkikurssi 24.–25.9. Ilmoittaudu viimeistään 17.9. Kurssilla on vielä tilaa.