Pasi Aromäki palasi takaisin Kaarinan palkkalistoille

0
Arkistokuva Pasi Aromäestä.

Kaarinan entisen kaupunkikehitysjohtajan Pasi Aromäen nimi on putkahdellut viime aikoina vastaan lautakuntien esityslistoilta. Toimitukseen yhteyttä ottanut henkilö ihmettelee, onko vuonna 2019 eläkkeelle jäänyt Aromäki palannut takaisin riveihin.

– Olen siinä mielessä, että olen huhtikuusta alkaen valmistellut poikkeamislupa-asioita yhtenä päivänä viikossa, Aromäki vahvistaa.

Poikkeamislupa-asioiden valmistelu siirrettiin viime keväänä väliaikaisesti kaavoituksesta rakennusvalvontaan. Johtava rakennustarkastaja Jukka Latokylä keksi ratkaista akuutin lisäresurssitarpeen rekrytoimalla tehtävään osaavan rakennusasiantuntijan.

– Tämä on tuntunut tosi mukavalta, kun on voinut tehdä töitä yhden päivän viikossa ja on saanut keskittyä vain siihen omaan työhönsä. Ei ole tarvinnut kantaa huolta koko organisaatiosta, Aromäki toteaa viitaten aiempaan virkaansa.

Poikkeamislupaa haetaan silloin, kun rakentaja haluaa poiketa kaavamääräyksistä. Aromäki kertoo, että lupa-asioiden valmistelu on sujunut vanhasta muistista.

– En ehtinyt olla vielä niin kauan eläkkeellä, hän naurahtaa.

Aromäki on lupautunut jatkamaan tehtävässä vuoden loppuun saakka. Lisäksi hän tekee vapaaehtoistyötä kouluvaarina Turussa kahtena päivänä viikossa.