
Piikkiön seurakunnassa järjestettiin kesällä pikaisella aikataululla miniarkkitehtikilpailu, jossa haettiin ehdotuksia nykyisen seurakuntatalon korvaavalle ja hieman pienemmälle seurakuntatalolle. Kisaan pyydettiin ehdotukset kotimaisen arkkitehtitoimiston lisäksi myös ruotsalaiselta, saksalaiselta ja virolaiselta arkkitehtitoimistolta.
Viime viikolla ehdotukset julkistettiin ja kilpailutoimikunta julkisti voittajaksi kartanomaisen ehdotuksen, jonka laatija oli arkkitehti Allan Strus nimeään kantavasta arkkitehtitoimistosta Virosta.
Ratkaisu oli yksimielinen. Vt. kirkkoherra Antti Ijäs totesi, että perinnetietoinen rakennus sopi kilpailutoimikunnan mielestä hyvin nykyiselle tontille. Toisaalta ulkonäkö ei ollut ratkaisevaa, vaan toiminnallisuus.
Neliöitä vähemmän kuin ennen
Etäyhteydellä julkistamistilaisuuteen osallistunut arkkitehti Allan Strus totesi, että hän lähestyi tehtävää ympäristön kannalta ja sijoitti sisäänkäynnin nykyisen pysäköintialueen eli Hepojoentien puolelle.
– Salista avautuu sitten näkymä kirkolle.
Klassikko-niminen ehdotus noudatti kilpailulle asetettuja vaatimuksia, eli kyse on yksikerroksisesta toimitilasta, johon on suunniteltu noin 150 hengen sali sekä varhaiskasvatuspalveluiden, diakonian ja seurakunnan työntekijöiden työtiloja. Strus ei ole modernin arkkitehtuurin kannattaja, vaan vaalii mieluummin perinteistä ulkoasua.
Kilpailutoimikunta piti valitussa ehdotuksessa hyvänä toimivaa sali- ja keittiöratkaisua, jotka ovat sijoitukseltaan pitkälti nykyisen talon tapaiset. Rakennus on korkea, mutta kuitenkin yksikerroksinen. Hyvää oli myös se, että arkkitehti oli suunnitellut rakennukseen kunnon räystäät, mitä toimikunta oli toivonutkin.
Neliöitä suunnitelmassa on noin 780, kun niitä nykyisessä, jo yli vuoden sisäilmaongelmien vuoksi isolta osin käyttökiellossa olevassa seurakuntatalossa on yli 900.
Budjettipäätös joulukuussa
– Tässä suunnitelmassa talon käyttötarkoitus oli tuomariston mielestä huomattu pohjapiirustuksessa parhaiten. Kartanomaisuus oli positiivinen seikka ja soveltuu hienosti miljööseen, totesi kilpailun tuomaristossa työskennellyt Piikkiön seurakuntaneuvoston jäsen Marjo Uotila katsellessaan piirustuksia.
Hänen ja Ijäksen lisäksi kilpailutoimikuntaan kuuluivat Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Seppo Kosola, yhteisen kasvatustyön johtaja Katja Vanhatalo, seurakuntaneuvoston jäsen Harri Lukander ja Kaarinan kaupunkia edustanut kaavoitusarkkitehti Ville Aaltonen. Kilpailutoimikunnan sihteerinä toimi seurakuntayhtymän tekninen isännöitsijä Mikko Artukka.
Piikkiön nykyisen seurakuntatalon kohtalo ratkeaa joulukuussa seurakuntayhtymän budjettikäsittelyssä. Etukenossa tehty uudisrakentamisen suunnittelu kuitenkin antaa viitteitä siihen, että luvassa on purkuratkaisu.
Mikko Artukan mukaan nykyisen rakennuksen korjaamisen arvioidut kustannukset olivat jo kolmisen miljoonaa. Silti vuonna 1979 valmistunut ja 1991 laajennettu rakennus on ikänsä puolesta riski.
Mallina Hirvensalon seurakuntakeskus
Nyt valittu arkkitehtisuunnitelma kaipaa vielä hiomista, mutta mikäli rakentamispäätös seurakuntayhtymässä syntyy, Piikkiön seurakunnalla olisi mahdollisuus saada uusi seurakuntatalo käyttöön aikaisintaan syksyllä 2024.
– Aiemmin työluku uudisrakentamisessa on ollut noin 4000 euroa neliöltä, kommentoi Mikko Artukka uudisrakentamisen hintaa.
Tämä tarkoittaa, että uudisratkaisun tai vanhan seurakuntatalon korjaamisen hintataso asettunee hyvinkin samalle tasolle, vaikka rakentamisessa kustannusnousu on jatkunut.
Arkkitehtisuunnitelman mukaan uudisrakennus toteutettaisiin harkkorakenteena, ja pinta rapataan. Samalla rakenteella seurakuntayhtymä rakennuttaa parhaillaan Hirvensaloon uutta seurakuntakeskusta.
Voittajaehdotus palkitaan 10 000 eurolla, ja muista ehdotuksista maksetaan 5000 euron korvaus.
Piikkiössä vaihtuu sekä seurakuntaneuvosto että kirkkoherra
Piikkiössä on edessä tämänsyksyisten seurakuntavaalien lisäksi uuden kirkkoherran valinta. Kirkkoherra Merja Hermonen on siirtynyt syyskuun puolivälissä eläkkeelle ja virkaatekevänä kirkkoherrana toimii häntä jo aiemmin sijaistanut Antti Ijäs.
Hermosen eläkeratkaisu tuli eteen nopealla aikataululla, joten Mikkelinpäivän perhemessussa on tarkoitus juhlistaa sekä hänen 60-vuotispäiväänsä että eläköitymistään.
Tuomiokapituli ei vielä ole linjannut, millä aikataululla seurakunnassa käydään uuden kirkkoherran vaali, sillä marraskuussa käydään myös seurakuntavaalit. Asiasta kuullaan seurakuntaa, ja aikatauluratkaisut tehdään myöhemmin, kommentoi lakimiesasessori Matleena Engblom.