Kaarinan Lukon puhelimet ovat tänään soineet tauotta sen jälkeen, kun Turun Sanomat julkaisi uutisen Turussa tapahtuneesta putkilukkoavaimen varkaudesta. Putkilukkoavaimen avulla rikollisten haltuun on päätynyt kerrostaloyhtiöiden reittiavaimia, ja tiedossa on jo joitakin toteutuneita varkauksia. Putkilukon avain on lehden mukaan anastettu Turku Energialta.
Putkilukko on putken mallinen, yleensä ulkoseinään upotettu säiliö, jonka sisällä on tavallisesti taloyhtiön reittiavain. Reittiavain muistuttaa yleisavainta, mutta asuntoihin sillä ei pääse. Reittiavainta käyttävät esimerkiksi sähköyhtiöt ja joissakin tapauksissa pelastuslaitos, ja se avaa ovet rappukäytävään sekä teknisiin tiloihin.
Kaarinalaisten pelkona on, että varkauden myötä myös kaarinalaisiin taloyhtiöihin on murtomiehillä vapaa pääsy.
– Ongelma ei tämänhetkisen tiedon mukaan koske Kaarinaa, informoi Kaarinan Lukon toimitusjohtaja Roni Aaltonen.
– Turku Energian putkilukkoja ei ole Kaarinassa, vaan täällä näistä asioista vastaa Caruna.