Kukkahattu
Muuttovoiton ja kaupungin suosion kääntöpuoli: Sivistysmenot (lasten koulutus) ylittämässä budjetin yli miljoonalla. Herää kysymys: Nouseeko verot kasvavan väestön myötä?
Huolestunut
Olin teatterissa. Lavalla murheellinen perhedraama. Vasemmalla puolellani nainen oli tikahtua nauruun koko esityksen ajan. Mitä järkyttävämmäksi tarina muuttui, sen hauskemmalta se naisesta tuntui. Oikealla puolellani mies nukahti heti, kun esitys alkoi, oli hereillä väliaikakahvin ajan ja sen jälkeen syvä uni kutsui. Pakko oli taas herätä, kun yleisö nousi ja lähti kotiin.
Taide kuuluu kaikille
Mitä kuuluu Kaarinan vanhan vaakunan valtuustoaloitteelle? Joko on kustannukset selvitetty? Joko valtuusto on antanut asiasta näkemyksensä? Koska saamme tämän Suomessa täysin ainutlaatuisen vaakunan takaisin kuntamme symboliksi?
Kuntalainen
Kenen tulisi poistaa pyöräteitä kaventavat kasvit, puut ja pensaat esimerkiksi Verkakaarella ja Kalttassuontieltä? Vaarallisia tilanteita on jo ollut!
Paljon pyöräilevä ja kävelevä