Kuluneen kuukauden aikana he ovat seuranneet tiiviisti sähköntuottoa ja -kulutusta. Syyskuun sähkölasku oli tuntuvasti pienempi kuin olisi ollut ilman aurinkopaneeleja.
– Etukäteen ajattelimme, etteivät aurinkopaneelit tuota tähän aikaan vuodesta, mutta olimme väärässä.
Päiviöt tilasivat aurinkopaneelit paikallisesta yrityksestä. Hintaa noin 9 kWp:n aurinkovoimalalle kertyi asennuksineen 11 000 euroa.
Aurinkopaneelien asennuksen myötä Päiviöt ovat alkaneet seurata tarkemmin myös omaa kulutustaan. Sähkönkulutus on tippunut kolmanneksella vuoden takaiseen.
– Pystymme nyt tarkemmin kiinnittämään huomiota siihen, mitkä asiat kuluttavat paljon sähköä. Vanha ilmalämpöpumppumme paljastui energiasyöpöksi, ja se ei ole ollut syksyllä juurikaan päällä. Muuten emme ole tehneet suuria muutoksia arjessamme.
1 500 lämmintä saunaa
Kaarinaan on asennettu tänä vuonna ennätysmäärä aurinkopaneeleja. Sähkönjakeluyhtiö Carunan mukaan Kaarina on sen verkkoalueen neljänneksi suurin aurinkosähkön tuottaja.
Kaarinassa on kaikkiaan 839 aurinkovoimalaa, joiden yhteenlaskettu teho on 6,3 megawattia. Tällä määrällä lämmittäisi yhteensä 1 575 lauantaisaunaa.
Enemmän aurinkovoimaloita on vain Espoossa, Salossa ja Lohjalla. Jos kunnassa olevien aurinkovoimaloiden määrään suhteuttaa asukasmäärään, Kaarina menee aurinkoenergian hyödyntäjänä Espoonkin ohi.
– Kaikkia näitä kuntia yhdistää sijainti Etelä-Suomessa, joissa aurinkopaneelit tuntuvat olevan tällä hetkellä suosituimpia, innovaatiopäällikkö Matti Uusipaasto Carunasta kertoo.
Moni ajattelee, ettei Suomessa kannata investoida aurinkoenergiaan, koska täällä on puolet vuodesta pimeää ja kylmää. Tosiasiassa Suomessa on Uusipaaston mukaan yhtä hyvät mahdollisuudet tuottaa aurinkosähköä kuin esimerkiksi Saksassa.
– Tämä perustuu siihen, että Saksassa on enemmän pilvisiä päiviä. Tuotantojakso on Suomessa yllättävän pitkä: maaliskuusta lokakuulle. Toki kesällä tuotto on parhaimmillaan.
Kaarinassa aurinkoenergian määrä on kaksinkertaistunut kahdessa vuodessa. Tänä vuonna uusia aurinkovoimaloita asennettiin kotitalouksiin ja yrityksiin peräti 266. Vilkkain asennuskuukausi oli syyskuu.
Tähän asti aurinkopaneeleja on asennettu etupäässä sähkölämmitteisiin omakotitaloihin. Uusipaasto uskoo niiden yleistyvän myös taloyhtiöissä vuonna 2021 voimaan astuneen lakimuutoksen myötä. Aiemmin taloyhtiön voimalaa on voitu hyödyntää vain kiinteistösähkön tarpeeseen, kuten yhtiön yhteisiin tiloihin, teknisiin laitteisiin ja valaistukseen. Nykyään taloyhtiö voi perustaa energiayhteisön ja jakaa tuotannon asukkaiden kesken.
Aurinkopaneeleiden tuottamaa ylijäämäsähköä on myös mahdollista myydä, kun järjestelmä on kytketty sähköverkkoon.
– Viime kesänä pörssisähkön hinta oli niin korkealla, että aurinkopaneelien omistajat ovat tehneet hyvää tiliä. Jos tällaisia energian hintoja on monta vuotta putkeen, aurinkopaneelit ovat todella kannattava sijoitus, Uusipaasto arvioi.
Parituhatta euroa säästöä
Kaarinassa 110-tien varressa asuvalla Tomi Savakolla on kokemusta aurinkosähköstä jo neljän vuoden ajalta. Hän asennutti aurinkopaneelit katolleen asuinalueellaan ensimmäisten joukossa.
– Tuonne Kaarina-talon katollekin paneelit tulivat vasta vuotta myöhemmin, Savakko sanoo ja osoittaa kohti tien toisella puolella näkyvää rakennusta.
Savakon hankkimat aurinkopaneelit ovat tuottaneet 4 500–5 500 kilowattituntia (kWh) vuodessa. Jos laskee, että yksi kWh on maksanut keskimäärin 10 senttiä, säästöä on kertynyt 2 000 euroa neljässä vuodessa.
Aurinkopaneelit tuottavat sähköä eniten aamupäivästä iltapäivään, joten perheessä pesukoneet ja lämminvesivaraaja käyvät normaalisti päivisin. Kulunut kesä oli poikkeus, koska pörssisähkön hinta oli ennätyskorkealla.
– Meidän kannatti myydä päivisin sähköä ja ostaa iltaisin sähköä verkosta kiinteällä hinnalla, Savakko kertoo.
Aurinkopaneeleille on mahdotonta laskea tarkkaa takaisinmaksuaikaa, koska se riippuu pitkälti sähkön markkinahinnan kehityksestä. Savakko sanoo olevansa erittäin tyytyväinen, vaikka investointi ei ole maksanut vielä itseään takaisin.
– Ei kaduta yhtään. Jos olisi talon koon puolesta mahdollista, hankkisin vielä isomman järjestelmän.
Aurinkovoima lähikunnissa
Kaarina: 839 kpl aurinkovoimaloita, joiden yhteisteho 6,3 MW.
Parainen: 615 kpl aurinkovoimaloita, joiden yhteisteho 4,9 MW.
Lieto: 509 kappaletta aurinkovoimaloita, joiden yhteisteho 4,3 MW.
Paimio: 307 kpl aurinkovoimaloita, joiden yhteisteho 2,3 MW
Sauvo: 123 kpl aurinkovoimaloita, joiden yhteisteho 0,9 MW.
Lähde: Caruna