
Olin lauantaina hyvän ystäväni Ella Santin kanssa haastattelemassa Laura Lindstedtiä sekä Sinikka Vuolaa heidän kirjoittamastaan kirjasta 101 tapaa tappaa aviomies.
Kirja kertoo Anjasta, joka ampuu miehensä mutta ei joudu vankilaan vaan vainaja todetaan syylliseksi. Kirja perustuu tositapahtumiin.
Kysyimme, miten idea kirjoittaa murhasta eri tyylilajeista syntyi. He kertoivat käyttäneensä inspiraationa Raymond Queneaun teosta Tyyliharjoituksia sekä Simon Bondin teosta Satayksi uutta tapaa käyttää kuollutta kissaa.
Kirjassa nimen mukaisesti kerrotaan sama tarina 101 kertaa, mutta eri kirjoitustyyleillä. Sinikan yksi suosikkityylilajeista oli konekäännös ja Lauran oli urheiluselostus.
Pidimme molemmat kirjasta ja sen erikoisesta kirjoitustyylistä. Kirjailijat olivat energisiä, ja heitä oli mukava haastatella. Mielestäni on mahtavaa, että oppilaille järjestetään tällaisia mahdollisuuksia. Messuilla itsestään oli muutenkin kivaa, ja toivon pääseväni sinne uudestaan ensi vuonna.
Ebru Gürsoy
Kirjoittaja on Piikkiön yhtenäiskoulun oppilas.
130 nuorta haastatteli kirjailijoita
- Viime viikonloppuna Turun kirjamessuilla Turun seudun äidinkielenopettajien osastolla yläkoululaiset ja lukiolaiset haastattelivat kirjailijoita. Mukana oli tällä kertaa
- 10 opettajaa
- 130 opiskelijaa
- 63 luettua kirjaa ja kirjailijaa
- 59 haastattelua
- 270 talkootuntia
- 910 lukutuntia
- 12 kustantamoa