Alun perin, vuonna 2016, kaupunki myi rivitalotontin SaJaSe Oy:lle, joka ajautui saneeraukseen vuonna 2018. SaJaSe myi tontin Oy Spinkkilä LTD:lle, joka hakeutui konkurssiin tämän vuoden elokuussa.
Nyt rivitalo on tontilla keskeneräisenä. Asuntojen tulevat asukkaat ovat ottaneet asuntoyhtiön – As Oy Kaarinan Aurinkoniityn – haltuunsa saattaakseen asunnot valmiiksi.
Kaarinan kaupunkikehityslautakunta myöntyi siihen, että sopimussakkoa ei peritä asuntoyhtiöltä, vaikka rivitalo ei ole valmistunut kaupungin vaatimaan takarajaan mennessä. Asuntojen ostajat eivät olleet tietoisia rakennusvelvoiteajasta ja sopimussakosta, ja asia tuli heille ilmi vasta liian myöhään.
Sopimussakko olisi ollut 5 % kiinteistön kauppahinnasta, käytännössä 6700 euroa vuodessa, kunnes rakennus olisi valmis. Kaupunki ei lähtenyt vaatimaan tätä summaa, sillä sopimussakon tavoitteena on saada tontit rakennetuiksi, mikä näyttäisi olevan joka tapauksessa toteutumassa. Lisäksi rivitaloasuntojen lopullinen hinta on muodostumassa huomattavasti korkeammaksi kuin alkuperäisessä kauppasopimuksessa.
Asuntojen on oltava valmiina viimeistään ensi kesällä.
Lisäaikaa on myönnetty tälle kohteelle aiemminkin: rakennusten piti valmistua jo syksyksi 2021, mutta kaupunki pidensi silloin Spinkkilän rakennusvelvoiteaikaa seuraavaan kesään ilman sopimussakkoa.
Viivästysten syynä on koronapandemia ja muuttunut maailmantilanne, minkä vuoksi rakennuskustannukset ovat nousseet lyhyessä ajassa rajusti ja rakennustarvikkeiden saatavuutta on vaikea ennakoida. Urakoija Spinkkilä on aiemmilta vuosilta tunnettu luotettavana yhtiönä, ja sillä oli vielä syyskuun 2021 tilinpäätöksessä tulos puolen miljoonan euron verran plussalla.