
Kaarina-Teatterissa saa lokakuun puolessavälissä ensi-iltansa Eija-Irmeli Lahden ohjaama näytelmä Terveydeksi – hienostunut farssi. Näytelmän on kirjoittanut alun perin Pierre Chesnot 1970-luvulla. Kyseistä näytelmää ei Lahden mukaan ole kuitenkaan näyttämöillä kauheasti nähty.
– Halusimme tänne jotain uutta ja mitä kaikki eivät olisi jo nähneet.
Lahden mukaan näytelmä tarjoaa katsojalleen paljon tilannekomiikkaa ja juonittelua.
– Juonittelu tekee tästä näytelmästä mielestäni juuri hienostuneen farssin.
Näytelmä käsittelee erään kirjailijan kuoleman jälkeisiä tapahtumia ja hautaustoimia, ranskalaisella musiikilla höystettynä. Kirjailijan perintöä tavoitteleva ahne joukkio yrittää saada juonittelemalla mahdollisimman suuren rahallisen hyödyn itselleen. Esitys tarjoaa aiheestaan huolimatta katsojalle paljon naurua ja kevennystä koronan jälkeiseen aikaan.
– Tämä on farssi ja tarkemmin älyllinen farssi. Kaikki on hyvin suunniteltua ja hauskaa, tiivistää hautaustoimiston omistajaa näyttelevä Jarmo Selin.
Ohjaaja Lahden mukaan idea näytelmään lähti siitä, että syksyn tarjontaan haluttiin jotain hauskaa ja piristävää.
– Nauru pidentää ikää!
Kaarina-Teatteri tarjoaa hyvät puitteet katsojalle, ja esitys kannattaa käydä näyttelijöiden mukaan katsomassa myös vähemmän teatteria seuranneiden toimesta. Noin kaksi tuntia kestävä näytelmä on suunnattu kaiken ikäisille pienimpiä lapsia lukuun ottamatta. Näyttelijät toivovat, että myös nuoret innostuisivat katsomaan näytelmän.
Ohjaaja Eija-Irmeli Lahdella on pitkä ura teatterin parissa, ja hän on työskennellyt useissa teattereissa. Hän on aiemmin vieraillut ohjaajana myös Paimion kesäteatterissa, mutta ohjaa nyt ensimmäistä näytelmäänsä Kaarinassa. Hän on kotoisin Lokalahdelta mutta asuu nykyisin Kaarinassa.
Esitykset alkavat 14.10. ja loppuvat joulukuussa, mutta useita esityksiä on jo loppuunmyyty.
Artikkelin kirjoitti ja kuvat otti Kaarina-lehdessä TET-harjoittelussa oleva Roope Tuomola Piikkiön yhtenäiskoulun 9. luokalta.