Esiripun sulkeutuessa yleisö alkoi veisata virsiä – Eija-Irmeli Lahden teatteriuraan on mahtunut monta sykähdyttävää hetkeä

0
Kaarina-Teatterissa tänä syksynä ohjaava Eija-Irmeli Lahti vertaa ohjaajan työtä kätilön ammattiin. –¿Ohjaaja auttaa näytelmän maailmaan, mutta ensi-illan jälkeen esitys jatkaa omaa elämäänsä. Sen takia ensi-iltaan liittyy ohjaajan näkökulmasta aina haikeutta ja luopumista.

Kaarina-Teatterissa nähdään tänä syksynä mielenkiintoinen ohjaajavieras. 70-vuotias Eija-Irmeli Lahti on ohjannut uransa aikana yli 200 näytelmää ja näytellyt noin sata roolia.

Seinäjoen kaupunginteatterista eläköitynyt Lahti asuu nykyisin puolisonsa kanssa Kaarinassa. Terveydeksi -farssi on hänen ensimmäinen ohjauksensa Kaarina-Teatteriin.

Harrastajateatteriin Lahti suhtautuu samanlaisella palolla kuin uransa muihinkin ohjauksiin.

– Rimani ei ole koskaan yhtään alempana, mutta keinot sen ylittämiseksi ovat hieman erilaiset harrastajateatterissa ja ammattiteatterissa.

Kaarinaan muutto oli pariskunnalle kompromissi. Lokalahdelta lähtöisin oleva Lahti halusi palata juurilleen ja Vaasasta kotoisin oleva puoliso halusi lähelle merta.

– Löysimme täältä kodin, jonka ikkunasta näkyy meri. Täällä on hienot ulkoilumaastot ja lyhyt matka Turkuun. Erityisen vaikuttuneita olemme olleet Kaarinan terveyskeskuspalveluista.

Ensi kertaa teatterissa

Lahti sai ensikosketuksen näyttelemiseen jo lapsena. Lokalahdella ei ollut 1960-luvulla juuri muita virikkeitä kuin kirjasto ja nuorisoseura. Lahti oli innokas esiintyjä, joka näytteli, lauloi ja lausui runoja nuorisoseuran esityksissä.

Lapsuuden kodissa ei ollut televisiota. Teatteriinkin Lahti pääsi ensimmäisen kerran vasta 13-vuotiaana ollessaan keskikoulussa. Koulun kanttori vei luokan katsomaan Turun kaupunginteatteriin Lepakko-nimistä operettia.

– En muista, ymmärsinkö juonesta paljoakaan, mutta imin itseeni musiikin, laulun ja sen kaiken ihmeellisen. Kaikki oli niin kaunista ja satumaista, että se teki maalaislapseen suuren vaikutuksen, hän muistelee.

Varsinainen teatteriura alkoi Ruotsista, jonne Lahti muutti vuonna 1969. Hän pääsi kuuluttajaksi Ruotsin tv:hen ja juontajaksi suomenkieliseen lastenohjelmaan. Hän oli myös kiinnitettynä Totem-teatterissa Uppsalassa.

1970-luvun lopussa Lahti palasi Suomeen. Uransa aikana hän on näytellyt Savonlinnan, Kotkan, Porin ja Seinäjoen kaupunginteattereissa ja ohjannut näytelmiä teattereille ympäri Suomea.

Pohjanmaalla asuessaan hän työskenteli myös lähes neljä vuotta läänintaiteilijana.

– Alueeseen kuului muistaakseni 57 kuntaa ja vierailin niistä 53:ssa. Ohjasin, näyttelin, koulutin ja puhuin. Kilometrejä tuli 70 000 vuodessa, Lahti muistelee.

Läänintaiteilijana Lahden tehtävänä oli tehdä töitä näyttämötaiteen edistämiseksi. Hän toivoo, että teattereista tulisi samanlaista käyttötavaraa kuin kirjastoista, sillä teattereita ei ole olemassa ilman yleisöä.

– Joskus aikoinaan mietittiin, mitä teatteriin pitää pukea päälle. Onneksi sellaista ei enää ole. Olen huomannut, että Kaarinassa arvostetaan Kaarina-Teatteria, ja se on pienten teattereiden olemassaolon kannalta ensiarvoisen tärkeää.

Näytteleminen kiehtoo yhä

Lahti jäi viisi vuotta sitten eläkkeelle Seinäjoen kaupunginteatterista, mutta työntekoa hän ei halua lopettaa.

– Halusin eläkkeelle siitä oravanpyörästä, kun esityksiä ja harjoituksia on kuutena päivänä viikossa ja joku muu päättää puolestani työajat.

Ensi kesäksi Lahti on lupautunut ohjaamaan näytelmän Paimion kesäteatteriin. Hän haaveilee, että pääsisi ohjaustöiden lisäksi tekemään vielä mielenkiintoisia rooleja.

– Olen pohjimmiltani näyttelijä ja se näkyy kaikessa, mitä teen. Sanon aina, että ohjaan niin kuin näyttelijä.

Roolisuorituksista henkilökohtaisesti tärkein on ollut vanhan Aliiden rooli Seinäjoen kaupunginteatterissa vuonna 2009 esitetyssä Puhdistuksessa .

Yleisön reaktioista parhaiten on jäänyt mieleen niin ikään Seinäjoen kaupunginteatteriin tehty Viimeiset kiusaukset , joka kertoi maallikkosaarnaaja Paavo Ruotsalaisen elämästä. Lahti koki kirjaimellisesti tekevänsä kulttuurityötä, kun näytelmää tuli katsomaan salin täydeltä uskossa eläviä ihmisiä, jotka eivät olleet ikinä käyneet teatterissa.

– Kun esitys loppui, katsomossa tuli aivan hiljaista. Sitten yleisö nousi seisomaan ja alkoi veisata virsiä. Se oli upea, maaginen hetki.

Terveydeksi-farssin ensi-ilta on siirtynyt sairaustapauksen vuoksi. Ensi-ilta Kaarina-Teatterissa perjantaina 21.10. klo 19.