Häh: Milloin Kaarinaan saadaan skeittipuisto?

1
Arkistokuva skeittipuiston rakentamisesta Kyröstä.

Kaarinaan on kaavailtu skeittipuistoa jo jonkin aikaa, mutta missä vaiheessa projekti on nyt?

Kaarinan kaupungin tekninen johtaja Jyrki Haapasaari kertoo, että projektissa mukana oleville on kartutettu kokemusta vierailemalla muissa hyviksi todetuissa skeittipuistoissa esimerkiksi Tampereella.

Suunnittelu on edennyt odotettua hitaammin ja 300 000 euron määräraha todettu Haapasaaren mukaan liian pieneksi. Tekninen lautakunta aikookin ehdottaa 420 000 euron määrärahan myöntämistä hanketta varten.

Paikkaa skeittipuistolle ei ole vielä löytynyt.

– Selkeitä paikkavaihtoehtoja meillä ei vielä ole. Koulujen pihoja on mietitty, mutta koulut tuskin lämpenisivät idealle, että niiden piha-alueet pienenisivät nykyisestä, Haapasaari pohtii.

Skeittipuiston pitäisi olla keskeisellä paikalla, mutta kuitenkin siten, ettei sieltä kantautuva melu häiritsisi ihmisiä.

Valmistumisajankohdaksi mietitty ensi syksy voi Haapasaaren mukaan tulla hieman liian nopeasti, sillä paikan löytymisen jälkeenkin pitäisi hoitaa vielä suunnittelu, kilpailutus ja itse rakentaminen.

– Kaarinassa alkaa olla jo melko laaja mahdollisuus eri lajien harrastamiseen, mutta skeittipuisto toisi enemmän mahdollisuuksia tietyntyyppisten lajien harrastamiseen.

Artikkelin kirjoitti Kaarina-lehden TET-harjoittelussa ollut Roope Tuomola.

1 KOMMENTTI

Kommenttien lisääminen on estetty.