– Meillä on päivässä aina yksi pitkä välitunti, jolloin seiska-, kahdeksas- ja ysiluokkalaiset saavat vuoropäivinä tulla tänne oleskelemaan ja juttelemaan, Koskinen kertoo.
Nyt on siis otollinen hetki kysellä, millaisena nuoret kokevat Piikkiön asuinpaikkana, onko täällä tarpeeksi tekemistä nuorille ja ovatko he havainneet levotonta käyttäytymistä.
Seiskaluokkalainen Siiri Lehti kokee Piikkiön rauhallisena asuinalueena.
– Täällä on todella hyvät mahdollisuudet harrastaa eri liikuntalajeja ja nuokkari on hyvä. Jotain muuta kuin liikunnallista toimintaa voisi olla enemmänkin, esimerkiksi jotain sometukseen tai koodaamiseen liittyvää, Lehti sanoo.
Levottomuudesta hän mainitsee sen, että mopot ovat yleisiä ja niillä ajellaan usein öisinkin.
Missä on penkit?
Muut seiskaluokkalaiset toivoisivat Piikkiöön enemmän nuorille suunnattuja tapahtumia ja esimerkiksi kaupan pihaan penkkiä, jossa voisi oleskella.
Otso Kaukonen ja Eemil Sintonen ovat törmänneet isompien nuorten ikävämpäänkin käytökseen.
– Isommat pojat tulevat usein mopoilla kovistelemaan ja valtaamaan paikan, jossa olemme, ja saattavat metelöidä, he kertovat.
Koulunuorisotyöntekijä Kati Koskinen haluaa tässä vaiheessa puuttua keskusteluun:
– Pojat, lupaatteko nyt, ettette sitten itse parin vuoden päästä toimi samalla tavalla? hän huikkaa ja saa heti monta myöntelevää vastausta takaisin.
Omenavarkaudet vaihtuivat näpistyksiin
Kati Koskinen tunnettiin aiemmin Kotimäen nuorisotyöntekijänä. Hän siirtyi hiljattain Piikkiöön ja haluaa lähettää terveisiä vanhemmille.
– Jokainen lapsi ja nuori ansaitsee vanhemmat, jotka ovat kiinnostuneita siitä, mitä nuori tekee.
Koskinen peräänkuuluttaa vanhemmille tiukkuutta ja rajojen asettamista.
– Älkää olko lussuja! Ei lapsille tarvitse olla ilkeä, mutta joka päivä pitää sanoa asiat, niin kuin ne ovat. Ja nuorille pitää opettaa vastuunkantoa, on sitten kyse töppäilyistä tai kotitöistä. Jos mitään ei vaadita ja ollaan lapsille kavereita, niin siitä ei hyvää seuraa.
Koskinen on törmännyt vanhempien keskuudessa ”pojat on poikia”- ja ”nuoruuteen kuuluu hölmöily” -asenteisiin.
– Valitettavasti nuoruus ja kolttoset ovat kuitenkin aivan erilaisia kuin vuosikymmeniä sitten. Jos silloin oli omenavarkauksia ja papatteja, niin nyt on näpistyksiä kaupasta ja ilotulitteilla hölmöilyä. Jos jopa poliisille uskalletaan aukoa päätään, niin mitä seuraavaksi, Koskinen pohtii.
– Piikkiössä on ollut mopoilla hölmöilyä, ilotulitteilla hölmöilyä, ilkivaltaa ja levotonta käyttäytymistä niin koulussa kuin koulun ulkopuolellakin. Tietysti huonosti käyttäytyviä on vain murto-osa koko ikäluokasta, suurin osa käyttäytyy hyvin.