
Korppoolainen Laitinen on tehnyt etätöitä kotonaan yli neljä vuotta, eli niin kauan kuin hän on työskennellyt nykyisellä työnantajallaan PK-Tuotteella.
– Toimistomme on Lohjalla, enkä olisi voinut ottaa työpaikkaa edes vastaan, jos etätyö ei olisi mahdollista. Siitä sovittiin heti työsopimusta tehdessä, hän kertoo.
PK-Tuote maahantuo palokatkotuotteita pääosin Saksasta. Kansainvälistä työtä tehdään joka tapauksessa paljon etänä, joten sillä ei ole väliä, liittyykö Teams-kokoukseen Lohjalta vai Korppoosta.
Rauhalliset aamut
– Meillä on varastotyöntekijä aina paikalla toimistolla, mutta me muut käymme paikalla vain pari kertaa kuukaudessa. Aina kun on tehnyt yksin töitä sen pari viikkoa, niin kaipaakin jo työkavereiden tapaamista. Toki olemme päivittäin tekemisissä puhelimen ja sähköpostin välityksellä, mutta ne eivät kuitenkaan korvaa kasvokkain tapaamista, Jonna Laitinen kertoo.
Etätöiden paras puoli on hänen mielestään se, että työmatkoihin ei kulu aikaa, jolloin vapaa-aikaa jää enemmän.
– Ja onhan se ihanaa, ettei tarvitse aamulla lähteä mihinkään! Täällä saa heräillä rauhassa eikä tarvitse kyhätä itseään ihmisen näköiseksi. En nyt sentään pyjama päällä töitä tee, mutta verskat jalassa kuitenkin.
Etätöissä on mahdollista myös käydä välillä koirien kanssa lenkillä tai koota ajatuksia laiturilla merta katsellen. Tunnelmallisista taukomahdollisuuksista huolimatta Laitinen on kuitenkin vakuuttunut siitä, että etänä hänen työtehonsa on huomattavasti parempi kuin olisi toimistolla.
– Toimistolla liikkuu aina työkavereita ja välillä asiakkaitakin, joten siellä työ keskeytyy helpommin. Kotona teen töitä yksin, joten pystyn keskittymään paremmin.
Hänen puolisonsa tekee töitä yrittäjänä rakennusalalla, ja perheen lapset ovat jo aikuisia.
– Korona-aikana sain puolisostani aina lounasseuraa, kun lounasravintolat olivat kiinni ja hän tuli lounaalle kotiin, mutta pääosin olen työaikana kotona vain koirien kanssa.
Luottamusta ja verkkoyhteyksiä tarvitaan
Etätyön onnistumisen edellytyksiä ovat Jonna Laitisen mielestä työnantajan luottamus ja hyvä verkkoyhteys.
– Nyt Korppooseenkin on rakennettu valokuitua, mutta itse olen pärjännyt hyvin langattomalla verkolla. Aina on yhteydet toimineet hyvin. Meillä on täällä itse asiassa toinenkin asunto, joka on kymmenen minuutin venematkan päässä ja sielläkin yhteydet toimivat.
Langattomien yhteyksien paikallinen erikoisuus on se, että kun ruotsinlaivat lipuvat saaren ohi, netti ja välillä televisiokanavatkin häviävät. Kyse on kuitenkin vain muutamista minuuteista, jotka nekään eivät osu toimistotyöaikaan.
Aina töissä?
Huonojakin puolia etätöissä on.
– Ehkä se, että työaika ja vapaa-aika sekoittuvat helpommin, kun kaikki työvälineet ja paperit ovat aina kotona saatavilla. Aluksi tein töitä meidän rantasaunalla, koska ajattelin, että on selkeämpää aina niin sanotusti lähteä töihin ja jättää ne työt sitten sinne, etteivät ne kummittele mielessä vapaa-ajalla. Se rakennus on kuitenkin talvisin aika hankala lämmittää, joten lopulta siirsin työpisteeni ihan tänne kotiin. Ja nyt tämä ratkaisu tuntuu hyvältä!
Kun koronaepidemia alkoi Suomessa vuonna 2020, muutkin jäivät etätöihin koteihinsa ja vapaa-ajan asunnoilleen.
– Korppoossa on remontoitu koronan vuoksi paljon mökkejä talviasuttaviksi. Puolisoni on ollut niitä fiksaamassa. Nykyisin täällä on vapaa-ajan asukkaita reilusti enemmän ympäri vuoden.
Ja mikäs ollessa, kun ympärillä on kappale Suomen kauneinta luontoa ja toimivat palvelut.
– Täällä on terveyskeskus, pankki, vakuutusyhtiö, kauppoja ja ravintoloita. Aika harvoin pitää palveluiden vuoksi lähteä mantereelle. Joskus on käynyt niinkin, että olemme juosseet kaupungilla kaupoissa jonkun tuotteen perässä ja lopulta se on löytynyt täältä oman kylän sekatavarakaupasta, Laitinen naurahtaa.
Tiesitkö?
Verotuksessa voi vähentää etätyön kustannuksia, esimerkiksi menoja työhuoneesta, työvälineistä ja tietoliikenneyhteydestä. Kaikki palkansaajat saavat automaattisesti 750 euron tulonhankkimisvähennyksen. Jos kuluja on sitä enemmän, ne voi ilmoittaa tulonhankkimismenoina veroilmoituksessa.
Teksti Janica Vilén, kuvat Jocke Ljungman