Kaikki alle 25-vuotiaat saavat Kaarinassa kohta maksuttoman ehkäisyn – Vantaalla nuorten raskaudet vähenivät kolmanneksella maksuttoman ehkäisyn ansiosta

0
Kaarinassa alle 25-vuotiaille tarjotaan maksutonta ehkäisyä marraskuusta alkaen. Ehkäisyneuvolassa työskentelevät Annika Hoivassilta ja Katherina Salminen kertovat, että ehkäisypillereiden ja kondomien lisäksi voi myös valita ehkäisykapselin, renkaan, laastarin tai kierukan. Tarkoituksena on etsiä jokaiselle sopiva ehkäisymuoto.

Alle 25-vuotiaat kaarinalaiset ovat oikeutettuja maksuttomaan ehkäisyyn marraskuusta lähtien. Maksuttoman ehkäisyn kokeilu on osa Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus- hanketta, joka jatkuu vuoden 2023 loppuun saakka. Hankkeessa tutkitaan, millaisia vaikutuksia maksuttomalla ehkäisyllä on raskauden keskeytyksiin.

– Olemme yrittäneet ajaa maksutonta ehkäisyä Kaarinaan jo vuodesta 2015, mutta se on aina kaatunut budjettiin, Kaarinan ehkäisyneuvolassa työskentelevä kätilö-terveydenhoitaja Katherina Salminen toteaa ja iloitsee, että Kaarina pääsi nyt mukaan kokeiluun.

Osa Varsinais-Suomen kunnista on tarjonnut maksutonta ehkäisyä jo aiemmin. Kaarinassa ehkäisyn aloittavat naiset ovat saaneet ensimmäisen kierukan, kapselin, puolen vuoden ehkäisypillerit tai ehkäisyrenkaat ilmaiseksi. Nyt alkava kokeilu koskee huomattavasti laajempaa joukkoa, sillä Kaarinassa on noin 3 700 iältään 15–25-vuotiasta nuorta.

Asiakasmäärien lisääntymiseen on varauduttu Kaarinan ehkäisyneuvolassa lisäresursseilla. Kätilö-terveydenhoitaja Annika Hoivassilta on tähän asti tehnyt ehkäisyneuvolassa 40-prosenttista työaikaa, mutta siirtyy nyt Salmisen työpariksi toiseksi kokopäiväiseksi työntekijäksi.

Merkittävä kuluerä


Suomessa tehtiin viime vuonna noin 7 600 raskauden keskeytystä. Kaarinalaisten osalta tarkkoja tilastoja ei ole saatavilla, mutta raskauden keskeytyksiä tehdään joka tapauksessa vuosittain useita kymmeniä.

Inhimillisen tragedian lisäksi kyseessä on myös merkittävä kuluerä.

– Karkeasti laskettuna yhden raskauden keskeytyksen hinnalla saadaan ehkäisy kymmenelle naiselle vuodeksi  – puhumattakaan henkisistä kärsimyksistä, Salminen toteaa.

Monesti kuvitellaan, että syynä vahinkoraskauksiin on piittaamattomuus. Etenkin nuorten kohdalla yleisin syy kuitenkin on raha. Vantaalla alle 20-vuotiaiden raskaudet vähenivät kolmanneksella sen jälkeen, kun kaupunki ryhtyi tarjoamaan ilmaista ehkäisyä.

– Nuoret saattavat lopettaa pillerit kesken, koska heillä ei ole rahaa ostaa uusia. Monet teini-ikäiset maksavat ehkäisynsä itse, koska eivät kehtaa kertoa vanhemmilleen, Salminen ja Hoivassilta kertovat.

Kaarina poikkeaa tilastoista


Valtakunnallisesti eniten raskauden keskeytyksiä tehtiin viime vuonna 20–24-vuotiaille. Kaarina poikkeaa tältä osin hieman keskivertokunnasta, sillä täällä raskauden keskeytyksiä tehdään aiempien tilastojen mukaan eniten 26–35-vuotiaille naisille.

Viime vuonna runsas kolmannes raskauden keskeytyksistä tehtiin Suomessa henkilöille, joille on tehty keskeytys myös jo aiemmin. Kaarinassa toistuvia abortteja on yritetty välttää tarjoamalla ehkäisyä maksutta vuoden ajaksi niille naisille, joille on juuri tehty raskauden keskeytys tai jotka ovat synnyttäneet. Tätä käytäntöä aiotaan jatkaa edelleen.

– Monilla naisilla on sellainen harhakäsitys, että jos kuukautiset eivät ole raskauden jälkeen vielä alkaneet, ei voi tulla raskaaksi. Kyllä voi, Salminen oikaisee.

Hankkeen puitteissa kunnissa tullaan kehittämään myös seksuaalikasvatusta ja seksuaaliterveyteen liittyvää ohjausta. Kaarinassa terveydenhoitajat vierailevat kaikilla koululla puhumassa 8.-luokkalaisille seksuaalisuuteen liittyvistä asioista.

Valtaosa ehkäisyneuvolan asiakkaista on tyttöjä ja naisia. Myös tähän haluttaisiin saada Kaarinassa muutos.

– Haluaisimme ehdottomasti myös nuoret miehet tänne. Heillä on oikeus hakea kondomeja ja tulla keskustelemaan seksuaaliterveydestä. Ehkäisystä huolehtiminen ei ole pelkästään naisten velvollisuus, vaan myös miesten vastuulla, Hoivassilta muistuttaa.