Katso Piikkiön seurakuntavaalien ehdokkaat täältä: lähes joka toinen saa neuvostosta paikan

0
Piikkiön kirkko.

Piikkiön seurakuntaneuvostoon pyrkii tämän syksyn seurakuntavaaleissa 26 ehdokasta. Melkein puolet ehdokkaista tulee siis saamaan paikan 12-paikkaiseen seurakuntaneuvostoon.

Ehdokasmäärä on muutaman nimen verran pienempi kuin viime vaaleissa.

Seurakuntavaaleissa valitaan paikallisseurakunnan neuvoston lisäksi Piikkiön edustajat Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteiseen valtuustoon, jossa päätetään koko yhtymän asioista. Sinne Piikkiölle on varattu kolme paikkaa.

Lähes kaikki Piikkiön ehdokkaat pyrkivät sekä yhtymän valtuustoon että paikallisseurakunnan neuvostoon.

Yhdeksän ehdolle asettunutta on jo nykyisen Piikkiön seurakuntaneuvoston jäseniä ja nimet tuttuja, kärjessä Harri Lukander, joka on myös nykyisen Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän valtuuston puheenjohtaja.

Puolet Piikkiön ehdokkaista on etunimen perusteella naisia. Nimilistasta voi päätellä, että ehdokkaiden keski-ikä on kohtalaisen korkea.

Pisimmän ehdokaslistan jätti Kaarinan tapaan Yhteinen kirkkomme -ryhmä, joka kertoo olevansa puolueeton. Käytännössä tästä valitsijayhdistyksestä löytyy useita kuntapoliitikasta tuttuja keskustan ja perussuomalaisten nimiä. Ainoa selvästi politiikan ulkopuolinen valitsijayhdistys on Partiotyön Ystävät.

Nykyisistä päättäjistä tunnetuin luopuja on Sinikka Tuomarila.

Ennakkoon voi äänestää 8.–12. marraskuuta. Varsinainen vaalipäivä on 20.11.

Ehdokkaat Piikkiön seurakunnassa

 

Kokoomus ja sitoutumattomat

Uotila Marjo S, Y *

Langh-Lagerlöf Laura S *

Hilakari Laura S, Y

Sankari Johannes S, Y

 

Partiotyön Ystävät

Haapakoski Heidi S, Y

Kanervavuori Kasper S, Y * (y)

Kanervavuori Mirjo S, Y *

Lehmus Ilkka S, Y,*

Linnansuu Mia S, Y,*

Lukander Harri S, Y * (y)

Wetterstrand Anni S, Y

 

Piikkiön SDP

Adel Helena S, Y

Koho Matti S, Y

Lehtisalo Esko S, Y *

Lindroos Eija S, Y

Rastas Esa S, Y

Vuori Jouni S, Y

 

Yhteinen kirkkomme

Elo Diana S, Y

Hollmén Kimmo S, Y

Huttunen Hans S, Y

Jokela Tapani S, Y

Ilkka Jari S, Y

Koristo Karri S, Y

Tähkämaa Sanna S, Y *

Mirja Väihkönen S

Anniina Lehmus S, Y

* = ehdokas on nykyisessä seurakuntaneuvostossa

(y) = ehdokas on nykyisessä yhtymävaltuustossa

Y = ehdokas pyrkii yhtymävaltuustoon

S = ehdokas pyrkii seurakuntaneuvostoon

Jos äänesi matkaa kauemmaksi, äänestä ajoissa

Jos olet aikeissa äänestää seurakuntavaaleissa ennakkoon ja äänesi pitäisi kiiriä toiseen seurakuntaan, kannattaa äänestää ennakkoäänestyksen alussa.

Postinkulku nykyään on hitaanlaista, ja monet kirjeet voivat viipyä matkassa yli viikon.

Kirkon vaalijärjestyksen mukaan ennakkoäänten on oltava perillä vaalipäivää edeltävänä perjantaina kello 16. Määräajan jälkeen saapuneet äänestyskuoret jätetään avaamatta.

Mikäli tämän syksyn seurakuntavaaleissa äänestää viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä eli lauantaina 12.11., kuori lähtee eteenpäin aikaisintaan maanantaina. Takeita ei ole siitä, että ääni ehtisi omaan seurakuntaan perjantaiksi.