Ladjakosken tunsivat kuninkaat ja merenkävijät – Meritaimen voisi lisääntyä Ladjapurossa

0
Emmi Ikäheimo ja Kukka Hammarström tulivat esittelemään Ladjakoskea.

Autot suhahtavat Kaarinantiellä äänekkäästi Ladjakosken sillan ohi. Todennäköisesti ohiajajat ovat usein nähneet vanhan kiviholvisillan Uudenmaantien risteyksen lähellä, mutta tiellepäin paikka ei näytä siltä, että sen luona kannattaisi pysähtyä.

Astun vanhalle kivisillalle. Ladjakoski kuohuu sillan alta ja kimmeltää auringonpaisteessa.

Kosken ääni kantaa huonosti autojen metelin yli. Koskeksi se ei myöskään ole kovin iso, vaikka se Kaarinan harvoja koskia onkin.

Aiemmin oli toisin. Ladjapuro ja siihen johtavat useat pienet uomat olivat todennäköisesti kunnon jokia, siihen aikaan. Isompaan vesistöön viittaa myös puron nimi, Ladja, jota on käytetty ainakin 1200-luvulta saakka.

Kun nimen historiaa selvittelee, käy ilmi, että kosken ja sen kylän eteläpuolella oli aiemmin merenlahti. Lahti tunnettiin nimellä Ladjalahti.

Ladja on venäjän kielessä aikoinaan tarkoittanut isoa venettä, ja Wikisanakirjan mukaan sloveenissa ladjalla tarkoitetaan edelleen jokilaivaa. Suomen murteissa latjaksi on kutsuttu isoa kuljetusalusta. Kielentutkijat pitävät kuitenkin Ladjakosken todennäköisimpänä pohjana suomen sanaa laaja.

– Merenlahti saattoi olla avarasuinen, miettii Kotimaisten kielten keskuksen nimistöasiantuntija Helina Uusitalo.

Nykyinen Ladjakoski on tunnettu Laarikoskena, Latjakoskena tai ihan vain Koskena. Onpa nimi ollut myös muodossa Koskis.

Kerrostaloja ja yrityksiä

Keskiajalla Ladjakosken siltaa pitkin kulkivat paitsi kaarinalaiset myös kuninkaalliset ja sotilaat: kaikki ne, joilla oli asiaa Ruotsista tai Norjasta Venäjälle tai toisinpäin. Sillalla meni Kuninkaantie eli Suuri Rantatie ja Suuri Armeijatie, Suomen merkittävin historiallinen tieyhteys Hämeen Härkätien ohella.

Nyt Kuninkaantie on Ladjakosken kohdalla kinttupolku, joka lähtee sillalta kohti Piikkiötä, ja sekin kulkee hiukan väärää reittiä. Oikea Kuninkaantie kulki muutaman metriä nykyisen polun pohjoisemmalla puolella ja myötäili keskiaikaista Ladjakosken kylää. Kylässä on asunut ainakin seppää ja turkulaisia koulumestaria.

– Täällä on yhä jäljellä tien pengermää, kylän kellari ja portit, näyttävät Kukka Hammarström ja Emmi Ikäheimo.

Kylän vanhojen portinpylväiden vieressä heinikossa makaa isoja betonisia putkia, joilla ei ole mitään tekemistä keskiajan kanssa.

– Nämä pitäisi ottaa pois täältä ja raivata kasvustoa, jotta kylän paikka ja hieno kylätammi tulisivat näkyviin, Hammarström miettii.

Hän on Kaarinan kaupungilla töissä viherasiantuntijana, Ikäheimo ympäristöbiologina. He lupautuivat esittelemään Kaarina-lehdelle, mitä Ladjapurosta tiedetään.

Parhaillaan Kaarinassa kaavoitetaan Ladjapuron lähelle Voivalassa yritysaluetta, Ylikoskella asuntoja ja Rauhalinnassa kerrostaloja. Ladjapurosta on pyydetty Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistyksen ja Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimuksen luontoinventointia, jotta puroa ei rakennustöissä vaurioitettaisi. Samalla selvitetään yleisesti puron tilaa ja sen tarvitsemia kunnostustoimenpiteitä. Raportin alustavia tuloksia on Hammarströmillä ja Ikäheimolla jo tiedossa.

Uoma juoksee Kaarinantien alla

Palaamme kylänpaikalta, puiden ja heinien keskeltä takaisin kivisillalle autojen ja kosken kohinaan. Saan kuulla, että Ladjapuroon yhtyy useita sivu-uomia, ja on vaikea sanoa, missä sen oma alkupää on. Ehkä jossain Krossissa.

Ladjakosken sillan eteläpuolella koski pulppuaa ja roiskii. Sillan pohjoispuolella on vain heinikkoa. Mistä puro oikein tulee sillan alle?

– Kaarinantien toiselta puolelta, vastaa Ikäheimo.

Puro kiemurtelee Kaarinantien länsipuolella ja alittaa Kaarinantien myös Jumpurintien kohdalla.

Yläjuoksulle Krossiin saatetaan lähivuosina perustaa kosteikkoja, jotta veden virtaama hidastuisi.

– Yhdyskuntien ja rakentamisten hulevedet uhkaavat puroa monella tavalla. Ne tukkivat ja liettävät puroa, ja eroosio kuluttaa alkuperäistä uomaa ja vie ravinteita mereen, selittää Hammarström.

Töhryjä pimeydessä

Laskeudun varovaisesti jyrkkää puronlaitaa sillan juureen ja menen holvin suulle. Holvissa on säkkipimeää.

Kun silmät tottuvat pimeyteen, erotan kauempana valtavan putkenpään, joka kääntyy sillan alle Kaarinantien alta.

Kun kameran salama välähtää, näen myös, että en ole ollut ainoa ihminen paikalla. Sillan holvikaaressa ja putkessa on graffititöhryjä. Sillan alla pystyy helposti oleilemaan kivillä.

En lähde pimeyteen alittamaan Kaarinantietä, vaan yritän kulkea puron kivilohkareita pitkin toiseen suuntaan, kohti 110-tietä. Kulku tyssää läpipääsemättömään tiheikköön.

Kapuan takaisin ylös, hyppäämme autoihin ja lähdemme katsomaan alajuoksua Rauhalinnaan.

Pato Rauhalinnassa

Rauhalinnassa vilja huojuu pienessä tuulessa.

Vielä Rauhalinnassa on peltoja, mutta muutaman vuoden sisällä niille on tulossa lukuisia uusia koteja.

Ladjapuron mutkittelun pellon keskellä näkee hyvin: se on vihreä, ruovikkoinen juova keltaisessa viljassa.

Olemme kaupungin varikon lähellä, luontopolun lammen luona. Polun kummallakin puolen näkyy vettä: vasemmalla on Rauhalinnan lampi, oikealla Ladjapuron patolampi. Niiden välissä on vain muutama metri maata.

Lampi on keinotekoinen, 1900-luvulla rakennettu, eikä se ole yhteydessä Ladjapuroon, kertoo Emmi Ikäheimo.

Poikkeamme luontopolulta Ladjapuron padolle. Sen arvellaan olevan 1950-luvulta. Puron vettä padottiin kasteluun.

Aurinko päilyy patolammen tyynessä pinnassa. Betoniselta padonreunalta vesi putoaa kuohuina alas ja poreilee kohti merta, tyyntyy mäen alla.

Haukia purossa

Seuraamme puron uomaa kohti merta. Suuria tammia ja vaahteroita kaartuu yllemme, pähkinäpensaitakin. Puron reitti on täällä luonnonmukainen ja tekee monia U-muotoja. Välillä puro on syönyt juurakot näkyviin.

Kallion juuressa päädymme kuin suureen, kirkkomaiseen saliin, jonne aurinko siivilöityy lehtopuiden oksien välistä. Maa on paljas, puro lipuu hiljaa eteenpäin.

Pysähdymme.

– Saa nähdä, täytyykö puroa joistakin kohdista syventää ja kaventaa. Leveä uoma kuivuu helposti, mikä haittaa lajistoa, Emmi Ikäheimo rikkoo hiljaisuuden.

Jatkamme taas matkaa, puro jää sivuun ja kuljemme polulla peräkanaa mennäksemme katsomaan kohtaa, jossa puro alittaa peltojen keskellä ulkoilutien. Peltoja aukeaa jälleen ympärille, ja Kuusistonsalmi pilkottaa jo.

Oikea paikka löytyy. Se ei ole kaunista katseltavaa. Kävelytien ali menee sekalainen kokoelma putkia.

– Onpa hassu ratkaisu! ihmettelee Kukka Hammarström.

– Puron vesi kyllä vaikuttaa solisevan läpi.

Puron alajuoksun kömpelöihin putkiin havahduttiin myös vihreiden parin vuoden takaisessa, yhä käsittelemättömässä valtuustoaloitteessa, jossa ehdotettiin paikan uusimista. Aloitteen mukaan putket estävät kalojen nousun puroon.

Hammarström ja Ikäheimo eivät tiedä, haittaavatko putket kaloja. Ainakin Ladjapurossa elää niitä: haukia, ahvenia ja muita tavallisia kaloja.

Voisiko purossa elää myös arvokaloja? Sähköposti Valonian vesistöasiantuntija Jussi Aaltoselle paljastaa, että Ladjapuro soveltuisi ainakin meritaimenen lisääntymisympäristöksi. Sen sijaan lohi tarvitsisi selvästi suuremman joen.

Amiraaliperhonen

Ladjapuro kulkee jonkin matkaa Kuusistonsalmen suuntaisesti, kääntyy sitten peltojen keskellä kohti merta ja purkautuu mereen Rauhanlinnan saaren kohdalla.

Kuusistonsalmen silta näkyy puiden välistä. Kukka Hammarström, Emmi Ikäheimo ja minä lähdemme takaisin.

Kaupungin varikon luona poikkeamme vielä kevyen liikenteen väylälle, joka kulkee Rauhalinnasta Veitenmäkeen Aapiskujalle ja jolla on yksi puron ylityskohdista.

Pienen sillan kaiteeseen on ilmaantunut töhry. Myös Rauhalinnan luontopolun kyltit olivat töhryjen vuoksi lukukelvottomia.

– Töhryjä on Rauhalinnassa tullut heti seuraavana päivänä, kun olemme kyltit puhdistaneet, Hammarström puistaa päätään.

Tuuli heiluttelee puronvarren ruovikoita.

Jaloissamme lepattelee uteliaasti amiraaliperhonen ja on jäädä kenkien tallomaksi. Se on lähdössä etelään: amiraalit eivät kestä Suomen talvea vaan lentävät Etelä-Eurooppaan ja Afrikkaan. Tuntuu hämmentävältä, että hento perhonen selviää niin pitkästä matkasta.

Lähdemme pois ja jäämme odottamaan luontoinventoinnin lopullisia tuloksia. Silloin selviää puron virtaama, happipitoisuus, tarkka lajisto ja kunnostusehdotukset: se, mitä vaaditaan, jotta taloja ja teitä voisi rakentaa Rauhalinnaan ja Voivalaan ja ihmiset voisivat nauttia luonnosta ja maisemista puroa uhkaamatta.

Nimistölähteinä artikkelissa olivat myös teokset Nummesta Kaarinaksi – Paikannimien historiaa sekä Varsinais-Suomen kylännimet.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän