Mielipitei: Onko Kuovinkadun päiväkodissa todella sisäilmaongelma?

0
Arkistokuva Kuovinkadun toimintakeskuksesta.

Kuovinkadun toimintakeskus on rakennettu 1980-luvun lopulla. Päiväkodin ja vanhustenosan tilat olivat ja ovat edelleenkin tarkoituksenmukaiset. Lasten ja senioreiden viihtymiseen rakennetut olosuhteet täyttävät tarpeet oivasti.

Vuonna 2018 tiloista löytyi hyvin pieni määrä sisäilman allergeeneja, ja tila tyhjennettiin, näin jälkikäteen ajatellen liiankin nopealla aikataululla. Sisäilma-ongelmat rekisteröitiin melko pian ruotsinkielisen päivähoidon aloittamisen jälkeen. Emme väitä emmekä syyllistä ketään tai mitään tahoa, mutta on herännyt ajatus aiemmasta altistuksesta, jolle ruotsinkielisen päiväkodin henkilöstö oli alttiina Björghagenin tiloissa Poikluomassa. Tämä päiväkoti oli meille kerrotun mukaan pahasti sisäilmaltaan saastunut.

Kolmisenkymmentä vuotta vanha tiilitalo pitäisi ainakin vielä kerran tutkia. Meistä Pentti Kallio on nykyisen kiinteistöyhtiön hallituksen puheenjohtaja, ja hän on käynyt toimintakeskuksen tiloissa esimerkiksi korjausrakentamisen ammattilaisten kanssa, joista yksi on diagnosoitu home-allergikoksi. Hän ei saanut rakennuksessa oireita, eikä talon sisäilma haise. Ammattilaiset totesivat yhteen ääneen, että talo kannattaa ehdottomasti korjata.

Tätä ennen on hyvä vielä kartoittaa ilman laatu ja aiemmin todetut vauriokohdat, jotka valitettavasti on peitetty uudella maalilla.

Kaarinan vasemmistoliitto on kahteen otteeseen esittänyt rakennuksen palauttamista varhaiskasvatuksen käyttöön: teknisen lautakunnan kokouksessa (Marika Runsala, 900 000 euroa talon sisäilman kartoitukseen ja talon kunnostukseen, esitys kaatui äänin 8–3), ja Katri Kapanen otti asian uudelleen esille teknisen ja sivistyslautakunnan yhteisessä kokouksessa kesällä 2022.

Talon sisäilman uudelleen kartoitus maksaisi noin 5000– 6000 euroa, ammatilaisten arvioimana. Mielestämme kartoitus olisi syytä tehdä pikimmiten. Jotain on mennyt todella pahasti pieleen, kun noin kolmekymmentä vuotta uusi rakennus puretaan!

Kaarinan Vasemmistoliitto ry

Pentti Kallio, kaupunginvaltuuston 1 vpj

Katri Kapanen, sivistysltk

Marika Runsala, tekninen ltk