Pääkirjoitus: Kodin sähköpahista etsimässä

0

Mitä kodissamme oikein tehdään kerran viikossa illalla? Tätä aloimme perheessä ihmetellä. Tavallinen sähkönkulutuksemme kuusinkertaistuu tuntiseurannan mukaan kerran viikossa, ympäri vuoden.

Mitä sähkösyöppöä laitetta käytämme kerran viikossa? Voisiko kyseessä olla jääkaapin automaattisulatus? Onko jossakin koneessa joka viikko sähköhäiriö tai energiaa kuluttava päivitys?

Viimeisimmän sähköpiikin hetkellä minä olin ollut ulkona kävelyllä. Puoliso oli torkahtanut sohvalle, ilman mitään laitetta auki. Jälkikasvu pelasi tietokoneilla samoja pelejä, joita he pelaavat joka ilta. Pyykinpesukonetta tai muutakaan vastaavaa ei ollut päällä. Syyllisen täytyi löytyä muualta.

Todennäköisimmäksi rohmuksi osoittautui lämminvesivaraaja, joka kuumentaa kerran viikossa käyttöveden tavallista polttavammaksi legionella-bakteerin nitistämiseksi. Siitä on paha mennä säästämään sähköä.

Seuraavaksi tutkailimme toiseksi isoimpia sähköpiikkejä, niitä, jotka ovat kaksinkertaisia tavalliseen kulutukseen verrattuna. Ne piikit sattuivat aina ajankohtiin, jolloin olimme käyneet suihkussa tai tiskanneet. Jos teini oli pessyt hiuksensa yökolmelta, käyrät paljastivat sen heti.

Onko lämmin vesi siis kodin sähköpahis? Näin ainakin meillä, maalämmön lämmittämässä kodissa.

Kun sähköä säästää, sitä kannattaa säästää siellä, missä vähentämisellä on oikeasti vaikutusta. Sähköpihejä led-lamppuja on turha sammutella, jos uhkana on katkennut koipi. Näköjään kuuma vesi on se, josta meillä kannattaa jatkossa tinkiä.

Entäpä koneet, jotka kuluttavat sähköä paljon mutta niin tasaisesti, että ne eivät näy piikkeinä sähköseurannassa? Seuraavaksi laitamme pistorasiamittarit jatkuvasti päällä oleviin laitteisiin. Tosin näitä mittareita on tällä hetkellä vaikea saada mistään. Kummasti kaikki muutkin haluavat tällä hetkellä tarkkailla sähkönkulutustaan.

Maria Kesti