– Hoitaja totesi puhelimessa minun tarvitsevan lääkäriaikaa, mutta aikoja ei ollut auki. Hän käski minun soittaa kolmen viikon kuluttua uudestaan ja kysyä silloin. Pääsenköhän vasta ensi vuoden puolella lääkäriin? ihmetteli yksi soittajista.
– Kaarinan terveyskeskus on ollut jo monta vuotta tukossa. Eikö tilanne helpota milloinkaan?
Kaarinan terveyskeskuksen johtava ylilääkäri Antti Sandén on pahoillaan siitä, että tällaisia kokemuksia on ollut. Hänellä ei itsellään ole tarkkoja tietoja siitä, paljonko terveyskeskuksessa joudutaan tarjoamaan ei-oota.
– Henkilökunnalla on kyllä paljon ollut sairasteluja, mikä tuottaa jäätävästi työtä. Kuun alusta meillä on ollut vastaanottotoiminnassa yksi lääkärin henkilötyövuosi enemmän kuin aiemmin, mutta se on käytännössä mennyt kaikki sairastelujen paikkaamiseen. Lisäksi meillä on yksi terveyskeskuslääkärin virka auki, mutta siihen ei ole ollut hakijoita.
Perustavimpana ongelmana Sandén näkee, että Kaarina kasvaa niin nopeasti, että terveyskeskuksen palvelut laahaavat jatkuvasti jäljessä.
Ensi vuodeksi terveyskeskukselle ei olla Kaarinan kaupungin talousarviokäsittelyssä esittämässä lisävakansseja, sillä terveyskeskus siirtyy hyvinvointialueelle – joka ei ole luonut vielä palvelustrategiaansa saati alkanut tarkastella Kaarinan terveyskeskuksen resursseja.
Uhkana on, että sote-muutoksen alku on niin hidas ja kankea, että se ei – ainakaan murrosvaiheessa – pysy senkään vertaa Kaarinan kasvunopeuden tahdissa kuin Kaarinan terveyskeskuksessa on tähän asti pystytty pysyttelemään.
– Hyvinvointialueelle on kyllä toimitettu tietoa väestökehityksen aiheuttamasta palvelutarpeesta. Tarvetta vakanssilisäyksille on, ja sen pitäisi olla tiedossa, huomauttaa Sandén.