Runo-Kaarinan voitto meni Alankomaihin

0
Pohjois-Savosta kotoisin oleva Markus Ilkka Eronen työskentelee tieteenfilosofina Groningenin yliopistossa.

Runo-Kaarinan voitto meni tänä vuonna Alankomaissa asuvalle Markus Ilkka Eroselle . Voittaja julkistettiin viime viikonloppuna järjestettyjen Turun kirjamessujen yhteydessä.

Voittajateos Varjo kulkee naurusi läpi on kertomus isästä. Eronen kertoo tiedotteessa aloittaneensa esikoiskokoelmansa kirjoittamisen yli kymmenen vuotta sitten muuttaessaan ulkomaille. Reilu vuosi sitten hän aktivoitui työstämään kokoelmaa uudelleen. Tänä vuonna Eronen pääsi mukaan Nuoren Voiman Liiton mestarikurssille, jossa sai hyvää ja tärkeää palautetta kurssin vetäjältä

Runojen teemana näkyi ensin poissaolo ja tietynlainen ikävä ja haikeus, kunnes Eronen huomasi, että isä alkoi yhä enemmän tulla teksteihin mukaan ja hän ymmärsi, että tästä on tulossa kertomus isästä.

”järvenselän pinnassa helisee

ei kuu vaan vieraat tähdet

olet perillä vaikka et vielä sitä tiedä”

Aiempaa korkeampi taso

Runo-Kaarina-raadin jäsen Raisa Jäntti kertoo kilpailun tason tuntuneen tänä vuonna aiempaa korkeammalta. Kilpailuun lähetettiin kaikkiaan 127 käsikirjoitusta. Voittajateosta raati kuvailee mielenkiintoiseksi rytmilliseksi ja tyylilliseksi hybridiksi, joka liikkuu proosan ja runon välimaastossa.

– Kirjan suurena teemana on isän ja lapsen suhde, sekä lapsuudessa että lapsen aikuistuttua. Kumpaankin ajanjaksoon liittyy isän poissaolo. Hän katoaa ensin matkoille ympäri maailmaa, ja iän myötä hän katoaa unohtaessaan läheisensä. Teoksessa liikutaan myös sekä ajassa että maantieteellisesti, globaalisti eri paikoissa, kertoo Jäntti tiedotteessa.

Runo-Kaarina-kilpailu on järjestetty vuodesta 1994 saakka. Eronen oli kilpailun 30. voittaja.

Tieteenfilosofina Groningenin yliopistossa työskentelevä Eronen kertoo kirjoittaneensa runoja 15-vuotiaasta asti. Runo-Kaarina-kilpailuun hän osallistui kolmatta kertaa: ensimmäisen kerran vuonna 2012, toisen kerran 2018 ja nyt, kolmannella kerralla tuli voitto.

Myös viime vuoden voittaja Sari Ouni-Gröndahl nappasi voiton kolmannella osallistumiskerralla.

Runo-Kaarinan voitto tuntuu Erosesta merkittävältä etapilta, mutta uudet runot tekevät jo tuloaan.

– Ajatuksia ja visioita tulevaisuudesta on kyllä, mutta ei ehkä mitään niin konkreettista, että siitä vielä kannattaisi puhua, hän sanoo.