Tosin päätösosalähdön ykkönen oli Katariina Honkaperän ohjastama Girls With Curls. Kauden voittaja oli kuitenkin selvinnyt jo edellisen osalähdön jälkeen, kun Pulkkanen varmisti kokonaiskilpailun voiton. Pulkkanen voitti kauden seitsemästä osalähdöstä peräti neljä.
– Fiilikset ovat tosi hyvät. Kokonaiskilpailun kannalta päätöslähtöön sai lähteä paineettomasti, kun ei ollut kuin muutamasta pisteestä kiinni. Sarja on sujunut paremmin kuin olisin alkuun osannut unelmoida, Pulkkanen kertoi tiedotteessa viimeisen osalähdön jälkeen.
Kilparatsastuksesta raviurheilun pariin siirtynyt Pulkkanen on yksi kuluvan vuoden menestyneimmistä montéohjastajista Suomessa. Suomen Hippoksen tiedottaja Juho Hämäläinen kuvaa hänen tulleen raviurheiluun ryminällä.
Pulkkanen kerrytti kauden kokonaispisteiksi 87. Kakkossijalle päässyt Iida Vastamäki sai 69 pistettä.
Pulkkanen kokee, että ohjastajasarjalla on ollut positiivinen vaikutus raviurheilijan uralle.
– Olen päässyt Montékypärien kautta ohjastamaan erittäin hienoja uusia hevosia ja tutustumaan moneen uuteen valmentajaan. Montékypärät oli minun ponnahduslautani. Se nosti viime vuonna minua tietoisuuteen ja mahdollisti paljon tälle vuodelle.
Raviratsastus eli monté on ollut viime vuosina yhä näkyvämpi osa suomalaista raviurheilua. Montékypärät-ohjastajasarja järjestettiin ensimmäisen kerran vasta kaudella 2021, ja sarja on tarkoitettu vähemmän ohjastaneille montéohjastajille.