Tyrskähdetty: Älkää tuhlatko vettä uimahallissa ja sairaudet pahenevat ilman hoitoa

0

Olin perjantaina Kaarinan uimahallissa miesten puolella. Pesutiloissa kaksi lasta leikkivät pitkän ajan suihkujen ollessa auki. Isää ei ollut näkyvissä. Tultuani uimasta pesutiloissa oli yksi suihku täysillä auki, ketään ei ollut tiloissa.

Energiaa säästävä

Kaarinan terveyskeskuksessa on jo pitkään ollut tilanne, ettei lääkäriaikoja ole. Varmasti moni kiirettömään tai kiireelliseen hoitoon pyrkinyt on asian havainnut. Laki velvoittaa kunnan hoitamaan terveyspalvelut asukkaille.

Ei hoitoa, sairaudet pahenee

Kiitos Kalevi Pirttijärvi kauniista runostasi Mursun muistolle! Se oli niin koskettava, että kyyneleet valuivat poskilleni.

Entinen merimies (nainen)

En ole hamstraaja, koti on pelkistetty ja siisti, mutta minussa on vaatemagneetti. Ihanuudet ryntäävät hyllyiltä ja tangoilta luokseni. Kerron esimerkin: asiaa oli apteekkiin, ja hoituikin. Torilla myytiin perunaa, ei tarvetta. Vaatemyyjäkin oli, ei tarvetta, mutta jos hiukan kurkkaan… Se on nyt kotona ja niin ihana.

Perikunnan lupa