Olemme Varsinais-Suomen Ely-keskuksen ylitarkastaja Heli Roströmin kanssa epäröineet vielä illalla ja aamuseitsemältä, uskallammeko sittenkään paikalle. Kaatosateita ja ukkosia on luvattu, ja ennusteissa niiden ajankohta muuttuu jatkuvasti. Päätämme silti tulla.
Jätämme autot levennykselle huoltoteknisten koppien luo ja toivomme parasta, että kukaan ei tarvitse tilaa isojen koneiden kääntämiseen.
Levennyksen paikkeilla omakotitaloalue vaihtuu metsäksi ja Juopintie asvalttitiestä hiekkatieksi. Kuljemme hiekkatietä pitkin.
Pian tien laidassa näkyy ojien päällä pienet sillat. Ne vievät poluille. Sujahdamme metsään ja kuljemme juurakkoista polkua jyrkästi alaspäin.
Alhaalla rotkossa, saniaisten lomassa kiemurtelee puro. Olemme määränpäässämme: Juopinkrotissa.
Kuin Brittein saarilla
– Juopinkrotti on Turun seudulla ainutlaatuinen. Vastaavia luonnontilaisia rotkolaaksoja ei täällä ole, kommentoi Heli Roström ja pysähtyy pikkusillalle, jonka toisella puolella rinne vie taas jyrkästi ylös.
Sillan alla puro solisee kivien välistä.
Vesi on todennäköisesti peräisin pohjavesilähteestä, joka on piiloutunut jonnekin Empon taajaamaan. Varsinaista puroa ainutlaatuisempi on rotko, tai tarkemmin sanottuna puro ja rotko yhdessä eli koskematon rotkolaakso: Juopinkrotti, Juopinrotko.
Nousemme Juopinkrotin toiselle jyrkänteelle ja kuljemme metsässä eteenpäin puron vartta. Suuret puut ja saniaiset varjostavat rehevää sammaleista rotkoa. Maassa makaa lahopuita.
Jos koko Kaarinassa ei nyt olisi kosteaa, olisi huomannut, miten pienilmasto on krotissa täysin toisenlaista kuin suomalaisissa metsissä yleensä, samantapaista kuin Brittein saarilla. Nyt vain nautimme kauniista luonnosta.
Suomen ainoat myytikät
Seutukaavassa, nykyiseltä nimeltään maakuntakaavassa, on pitkään ollut suojelumerkintöjä Juopinkrotin kohdalla. Vuosi sitten elokuussa osaan rotkolaaksosta perustettiin luonnonsuojelualue. Viranomaiskielellä Ely on nyt toteuttanut maakuntakaavaa.
– Kun metsä suojellaan, yksityiset maanomistajat saavat menetetyn puuston arvosta verovapaana täyden korvauksen. Julkiset maanomistajat, kuten kunnat, saavat vain puolet siitä tai alle, Heli Roström taustoittaa.
Hän on se, joka tekee tällaisissa paikoissa luontoselvitykset ja käy neuvottelut maanomistajien kanssa.
Kävelemme parhaillaan Kaarinan kaupungin omistamalla maalla, mutta osa Juopinkrotista on yksityisten maanomistajien.
Toisinaan valtio ostaa suojellut maat. Toisinaan maa pysyy alkuperäisellä omistajallaan mutta suojelusta saa korvausta. Juopinkrotti jäi Kaarinan kaupungille, mutta kaupunki sai niistä kertaluonteisen korvauksen, 6510 euroa.
Summa on pieni. Toisaalta rotko on joka tapauksessa hieno retkeilykohde. Vai hetkinen – saako suojellussa Juopinkrotissa käydä?
– Saa, vastaa Roström.
Marjastaakin saa, ja sienestää, vaikka rotkossa on myytikkä-sienen ainoa esiintymä Suomessa.
Emme huomaa myytikkää nyt, mutta kuvissa se näyttää hentoiselta seitikiltä.
Paikalle saa tulla koiran kanssa, mutta sitä ei saa pitää vapaana. Metsässä ei saa pyöräillä eikä ratsastaa. Kukkia ei saa poimia, elleivät ne ole vieraslajeja. Myöskään telttaa ei saa pystyttää.
Rollaattorilla pääsisi lähelle
Kuljemme sammaleiden ja varpujen joukossa rotkon laitaa. Kirkasvetinen puro lirisee ja mutkittelee. Enimmäkseen pohjasta pilkistää esiin hiekkaa, ajoittain savea.
Puron toiselta puolelta näkyy, miten rinteeseen pengerretty hiekkatie seurailee purouomaa.
– Se laita ei ole kokonaan luonnontilainen tien vuoksi, Roström harmittelee.
Varsinainen puro on koskematon, noin 400 metrin matkalta. Jos ihminen olisi käynyt siihen käsiksi, se olisi suoristettu ja maastossa näkyisi vanhoja kaivuukasoja.
Lämmin aurinko siivilöityy maahan puiden välistä. Hirvikärpänen käy tervehtimässä, yksittäinen hyttynenkin.
Laskeudumme taas purolle, harppaamme sen yli ja kapuamme tielle.
Tie kulkee niin lähellä rotkoa, että tieltä käsin saisi ihailtua Juopinkrottia pyörätuolissakin – kunhan muistaa, että ollaan yksityistiellä. Jos tietä käyttää jatkuvasti, syntyy velvollisuuksia osallistua tiekustannuksiin. Itsestäänselvää myös on, että vaikka luonnossa saa kulkea jokamiehenoikeuksilla, asukkaiden elämää ei saa häiritä.
Kävelemme tietä pitkin kohti rantaa. Varsinainen luonnonsuojelualue päättyy, mutta muutosta ei maastosta suuremmin näe.
Tiestä erkaantuu muutama pihaliittymä. Vastaan kävelee Hannu Ali-Eskola kiikarien kanssa. Hän on Littoisista.
– Näkyikö harvinaisia lintuja? kysyy Roström.
– Ei näkynyt edes yleisiä, Ali-Eskola nauraa.
Hän käy usein täällä. Valitettavasti nyt linnut lymyilevät piiloissa.
Puro laskee Kuusistonsalmeen
Kuusistonsalmi alkaa pilkottaa puiden välistä.
Juopinkrotti on hetkeksi hävinnyt näkyvistä, mutta ilmaantuu taas esiin ja alittaa tien tierumpua pitkin.
– Onpa järeitä tervaleppiä. Harvoin näkee noin suuria, huomaa Heli Roström.
Myös pähkinäpensaita löytyy.
Juopinkrotti laskee salmeen yksityisrannan rakennusten ja istutusten vierestä. Kahlaamme toiselta puolelta korkeiden nokkosten ja mesiangervojen läpi, mutta puroa on vaikea havaita. Löydämme sen, mutta siihen voisi astua huomaamattaan.
Jokin kyltti on rannassa puron kohdalla, mutta näemme ruovikon joukosta vain kyltin takapuolen. Ehkä se on kaapelikyltti.
Salmen toiselta puolelta näkyy Koristonrantaa.
Pyörällä vartissa
Palaamme tielle ja alamme kävellä autojamme kohti. Pujahdamme vielä maastoon katsomaan yhtä suojelun arvoisena pidettyä kohtaa, kallioketoa, joka sijaitsee Juopinkrotin luonnontilaisen laakson ja autojemme välissä.
Pienilmasto muuttuu heti. Juopinkrotin kosteanhämärä, viidakkomainen tunnelma vaihtuu niityn paahteeseen ja heinäsirkkojen siritykseen.
Heinien joukossa vilahtelee kalliolampareita, siankärsämöä, ketoneilikkaa, katajia, isomaksaruohoa, puna-apilaa. Muutama kissankellokin pilkistää joukosta.
Kalliokedon päällä kulkee röyhkeän näköisesti suuri voimalinja. Siitä on ollut hyötyä: koska aluetta on pidetty auki, paikalla on selvinnyt perinnebiotooppilajeja ajalta, kun vieressä ei ollut taajamaa vaan maataloja.
Ylitämme taas puron päästäksemme tielle. Olemme lähellä omakotitaloaluetta, ja asutuksen ikäviä jälkiä näkyy: muoviroskaa, jonkun ruosteinen kottikärry. Sitten luonto vaihtuu hoidetuiksi nurmikoiksi.
– On ainutlaatuista, että Juopinkrotin rotkolaakso on säilynyt luonnontilaisena näin lähellä asutusta. Tämä on kyllä ihan huippukohteita Elyn suojeluohjelmassa, miettii Roström.
Esimerkiksi Kaarinan ydinkeskustasta on Juopinkrotille vain viisi kilometriä. Paikalle ajaisi polkupyörällä vartissa.
Astumme autoihin ja ajamme pois. Vartin kuluttua taivas pimenee, kaatosade käynnistyy ja ukkonen ryhtyy räyhäämään.
