Ääniharavat samasta perheestä

0
Seurakuntavaaleissa valitut päättäjät ovat haasteen edessä, sillä seurakuntien taloudellinen tilanne on kiristynyt samaan aikaan, kun avuntarve on kasvanut. Anne ja Ismo Seivästö ovat osallistuneet vapaaehtoistyöntekijöinä Kaarinan seurakunnan ruokajakoihin.

Ismo ja Anne Seivästö olivat seurakuntavaalien ääniharavat Kaarinassa. Ismo Seivästö valittiin 101 äänellä kirkkovaltuustoon ja puoliso Anne Seivästö 105 äänellä seurakuntaneuvostoon. Molemmat olivat ehdolla Yhteinen kirkkomme -listalla.

Anne Seivästölle tuleva kausi seurakuntaneuvostossa on toinen. Papin työstä eläkkeelle jäänyt Ismo Seivästö ei ole voinut asettua seurakuntavaaleissa aiemmin ehdolle. Hän on tuttu Kaarinan kunnallispolitiikasta monen vuosikymmenen ajalta.

– Ismo sopii meistä kahdesta paremmin kirkkovaltuustoon, koska hänellä on kokemusta politiikasta. Itse tykkään vaikuttaa paikallisesti omassa seurakunnassani, Anne Seivästö perustelee.

Säästöt esillä tulevalla kaudella


Seurakuntien taloudellisen tilanteen heikkeneminen on Ismo Seivästön mukaan yksi kirkkovaltuuston suurimmista haasteista. Jäsenmäärän väheneminen ja kustannusten nousu pakottaa seurakunnat etsimään tulevalla nelivuotiskaudella säästöjä.

– Meidän täytyy löytää hyvä tasapaino seurakunnan henkilöstömäärän ja toimitilojen suhteen. Molempia tarvitaan, mutta jostakin joudutaan tinkimään, Ismo Seivästö pelkää.

Kaarinan seurakuntaneuvosto päätti tänä vuonna uuden seurakuntatalon rakentamisesta Littoisiin. Mikäli Kaarinassa joudutaan miettimään toimitiloista luopumista, esiin voi nousta Papinholman kohtalo.

– Näen, että se on ihana paikka ja sitä todella tarvitaan, Anne Seivästö kommentoi.

Tuloslaskentaa seuratessa Seivästöt kiinnittivät huomiota alhaiseksi jääneeseen äänestysprosenttiin. Kaarinan seurakunnassa äänestysprosentti oli vain 11.

– En tiedä, mitä pitäisi tehdä, että äänestysaktiivisuutta saataisi nostettua. Ainakaan näkyvyydestä se ei jäänyt kiinni, vaan vaalit oli hyvin esillä, Anne Seivästö pohtii.

– Haluan kiittää kaikkia, jotka kävivät äänestivät meitä tai kävivät ylipäätään äänestämässä. Kiitos kuuluu myös kaikille, jotka olivat vaaleja järjestämässä. Kaarinalaiset onnistuivat mielestäni aika hyvin ehdokkaiden hankkimisessa, Ismo Seivästö summaa.