Arvalla ratkaistiin – Lähes jokainen kaarinalainen päättäjä seurakuntayhtymän valtuustossa on uusi

0
Harri Lukander on toiminut Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kirkkovaltuuston puheenjohtajana vuodesta 2015. Arkistokuva.

Kaarinasta ja Piikkiöstä pääsi sunnuntaina päättyneissä seurakuntavaaleissa yhteensä yhdeksän henkilöä yhtymän kirkkovaltuustoon eli päättämään koko Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän asioista. Heistä ainoastaan yksi oli yhtymävaltuustossa entuudestaan.

Kaarinan seurakuntaa edustavat yhtymässä jatkossa Ismo Seivästö, Maria Ranne, Salli Suominen, Rasmus Hakala, Tero Kuusisto ja Ari Malmi. He eivät olleet viime kaudella yhtymävaltuustossa.

Tero Kuusiston ja Anniina Rantalan välillä jouduttiin arpomaan, sillä he saivat samassa valitsijayhdistyksessä saman äänimäärän.

Piikkiötä edustamaan pääsivät Harri Lukander, Karri Koristo sekä Heidi Haapakoski. Heistä vain Lukander oli viime kaudella yhtymävaltuustossa.

Tapani Jokela Piikkiöstä oli päästä yhtymän valtuustoon Haapakosken sijaan, hän sai lähes kaksinkertaisen äänimäärän Haapakoskeen verrattuna, mutta vertausluku ratkaisi, kuka sai paikan. Vertausluvun laskemisessa käytetään tuttuun tapaan D’Hondtin menetelmää, jossa eniten valitsijayhdistyksessään ääniä kerännyt ehdokas saa yhdistyksen kokonaisäänimäärän taakseen, seuraava vain puolet, kolmas kolmanneksen ja niin edelleen.

Yhtymävaltuuston jäsenistöstä vaihtui yli puolet, 57 prosenttia. Samalla kirkkovaltuutettujen keski-ikä laski 56 vuodesta 49 vuoteen. Koko yhtymän äänestysprosentti laski 0,5 prosenttiyksikköä.

Eniten ehdokkaita yhtymävaltuustoon sai läpi Partiotyön Ystävät. Yhteinen kirkkomme oli kakkosena. Vihreä kirkko -ehdokaslista nousi yhtymävaltuustoon ensimmäistä kertaa.