Budjetista äänestettiin seitsemän kertaa – Kaupunginhallitus erimielinen Kaarina-lisästä

0
Kaarinan kaupunginhallitus äänesti budjetista seitsemän kertaa. Keskustelua käytiin muun muassa Kaarina-lisän palauttamisesta, kotapäiväkodin rakentamisesta Piikkiöön ja tulevista investoinneista.

Kaarinan kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina ensi vuoden talousarvion. Lopullisen päätöksen talousarviosta tekee kaupunginvaltuusto, joka käsittelee budjettia ensi viikolla.
Budjetista äänestettiin hallituksessa seitsemän kertaa, mutta lopulta kaupunginjohtaja Harri Virran talousarvioesitys hyväksyttiin muutoksitta.

Täpärimmät äänestykset käytiin Kaarina-lisästä sekä kotapäiväkodin perustamisesta Piikkiöön. Åsa Gustafsson (r.) esitti, että Kaarina-lisä otetaan takaisin käyttöön ensi syksynä ja tätä varten varataan 550 000 euroa ensi vuoden talousarvioon. Esitys hävisi äänin 6–7. Kaarina-lisän palauttamista kannattivat keskiryhmien lisäksi SDP ja perussuomalaiset.

Samat puolueet kannattivat Jere Järvisen esitystä kotapäiväkodin perustamisesta Piikkiöön, mutta tämäkin esitys raukesi äänin 6–7. Kodan rakentamiseen ja henkilöstön palkkaamiseen olisi tarvittu yhteensä 90 000 euroa lisää määrärahoja.

SDP esitti myös, että koulunkäynnin- ja iltapäiväkerho-ohjaajien työsuhteissa luovutaan kesäkeskeytyksistä. Tämä tarkoittaisi noin 190 000 euron lisäystä palkkakuluihin. Esitys hylättiin äänin 9–4. Kannatusta tuli SDP:n lisäksi perussuomalaisilta.

Kokoomus olisi halunnut poistaa ensi vuodelle esitetyistä uusista vakansseista pedagogisen ict-asiantuntijan. Tämä olisi tuonut talousarvioon noin 50 000 euron säästön. Esitys ei saanut tukea muilta puolueilta ja hävisi äänin 8–5 pohjaehdotukselle.

Kokoomus piti myös osaa ensi vuodelle esitetyistä investoinneista kustannuksiltaan liian kalliina. Sami Elmeranta (kok.) esitti, että skeittipuistoon (420 000 e), Vuolahden saunaan (600 000 e) ja keskusurheilukentän huoltorakennukseen (400 000 e) varatut määrärahat poistetaan budjetista, hankkeita tarkastellaan uudelleen kustannusten osalta ja määrärahaesityksiin palataan ensi vuoden alussa. Muut puolueet eivät halunneet kajota investointeihin ja kaikki kolme esitystä kaatuivat äänin 8–5.