
Johan Lindberg toimii Kaarinassa vertaisliikuttajana ja pitää ohjattuja terveysliikunnan tunteja viikon jokaisena päivänä. Lindberg on työskennellyt muun muassa vanhustenhuollon ja vaihtoehtohoidon aloilla. Työn ohella hän on toiminut myös terveysterapeuttina ja harrastanut kamppailulajeja.
Kaarinassa tunnit pidetään Valkeavuoren tai Piispanlähteen koulujen liikuntasalissa, ulkokuntosaleilla ja kuntoportaissa, yleensä varhain iltapäivällä.
Harjoittelun tavoitteena on ylläpitää ja parantaa liikunnallista toimintakykyä. Voimaharjoittelussa ei käytetä painoja, vaan toimitaan oman kehon painolla, mikä on turvallista ja parantaa sekä voimaa, ketteryyttä että liikkuvuutta.
Videon tunnilta voit katsoa täältä.
Meridiaanivenytyksiä
Johan Lindbergin mukaan terveysliikunta sopii ihmisille, jotka eivät halua suorittaa. Harjoitukset ovat liikkuvuutta edistäviä, ja samalla saa meditatiivisen kokemuksen. Tunnin aikana tehdään muotoharjoituksia, jotka ovat yhdistelmä kiinalaiseen lääketieteeseen perustuvia meridiaanivenytyksiä ja toiminnallisia Qigong-liikkeitä.
– Olen pitänyt näitä tunteja nyt noin kolmisen vuotta. Pohjana näissä on aikaisemmissa ammateissani ja työtehtävissäni sekä harrastuksissani opitut toiminnallisen harjoittelun muodot, joita ikäihmiset tarvitsevat jokapäiväisessä elämässään, kertoo Lindberg.
– Toimintamme perustuu vapaaehtoistyöhön, ja keskitymme terveyden, toimintakyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen emmekä tavoittele taloudellista voittoa. Tämän vuoksi kaikki tuntimme ovat ilmaisia. Firmanikin siirsin tauolle, koska en halua kerätä näistä tunneista maksuja, joista sitten joutuisin sivutulojen veroja maksamaan. Pärjään ihan hyvin ilman lisäansioita.
Krempat otetaan huomioon
Johan Lindbergillä on 30 vuoden kokemus japanilaisesta kamppailulajista Aikidosta, josta hänellä on myös ammattiopettajan tutkinto. Aikidosta hän on ottanut ja yhdistänyt nyt pitämäänsä harjoitteluun yksinkertaisia terveyteen ja liikuntaan vaikuttavia liikkeitä.
Yhtenä osana harjoitteluun kuuluu itsepuolustus, jolla vahvistetaan puolustuskykyä ja itseluottamusta.
– Teemme tunneilla paljon liikkuvuutta parantavia ja tukevia liikkeitä, ja kaikissa harjoitteissa otetaan huomioon osallistujien mahdolliset vaivat ja rajoitteet. Mitään kuntosaliharjoittelua tämä ei ole, eikä myöskään sellaista, jossa sykettä yritetään saada nousemaan. Pyrimme kokonaisvaltaisesti parantamaan jokaisen omaa liikkuvuutta, jotta arjessa selviäminen olisi helpompaa, toteaa Lindberg.
”Miksi kävijöitä on vähän?”
Vakituiset ryhmäläiset Eija Nerman-Toivonen ja Leena Vierikko ovat käyneet Johanin tunneilla yli kahden vuoden ajan ja ovat kovasti tykästyneet tähän uuteen liikuntaharrastukseen ja siitä saamaansa apuun.
Tunneilla käydään aina kun päästään, oli sitten kesä tai talvi, mutta samalla ihmetellään, miksi kävijöitä on maksuttomilla tunneilla niin vähän.
– Kohta kolme vuotta olen tässä ollut mukana, ja joka päivä tunneille tulen, jos vain mitään esteitä ei ole. Itse koen ainakin, että yleinen liikkuvuus ja notkeus on parantunut huomattavasti. Vaikka kuntosalillakin olen käynyt ja tanssiakin harrastanut, niin kyllä tästä ihan selkein hyöty on ollut, kertoo Nerman-Toivonen.
– Minä olen ollut mukana runsaat kaksi vuotta, ja samanlaiset on ajatukset kuin Eijallakin. Moni asia arjessa on parantunut, kuten esimerkiksi tasapainon hallinta. Ja kyllä itseluottamus ja varmuus tekemiseen ja liikkumiseen on vahvistunut selvästi, toteaa Vierikko.
– Kannattaa tulla ainakin tutustumaan, millaista tämä on, ja päättää sen jälkeen sopisiko tämä myös itselle. Johan on todella hyvä ohjaaja ja tunnit ovat monipuolisia ja tehokkaita. Lisäksi täältä saa niin paljon rohkeutta, itseluottamusta, elämäniloa ja voimaa, että toivoisi todellakin, että tänne saataisiin lisää uusia harrastajia, naiset miettivät.
Aikataulut löytyvät Johan Lindbergin kotisivuilta (johanlindberg.webber.se).
Teksti, kuvat ja video Timo Kalenius

