Kaarinaan saadaan uusi tiilikoulu – Valkeavuoren kampuksen piirustuksista päätetään tänään

0
Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy:n havainnekuva tulevasta koulusta Saaristotien puolelta.

Uudisrakennukset Kaarinassa ovat viime vuosina olleet lähes järjestään valko-musta-harmaita, mutta Valkeavuoren koulukampuksesta on tulossa pitkästä aikaa punatiilipintainen.

Punatiilisiä rakennuksia suosittiin Kaarinassa 1980- ja 1990-luvun tiilivuosikymmeninä, minkä jäljiltä Kaarinassa on valtavat määrät sekä verovaroin rakennettuja että yksityisiä tiilirakennuksia. Tältä ajalta on esimerkiksi Kaarinan lukion nykyinen rakennus, joka nyt on saamassa viereensä 2020-luvun version tiilikoulusta.

Valkeavuoren koulun tehosteväreiksi on tulossa esimerkiksi keltaista ja harmaata.

Koulun pääpiirustuksia pohdittiin jo aiemmin tässä kuussa Kaarinan teknisessä lautakunnassa, mutta ne palautettiin takaisin valmisteluun. Tänään tiistaina lautakunta käsittelee asiaa uudelleen.

Päivi Lehtovaara (kok.) halusi selvittää, mihin koulurakennuksen ikkunattomat tilat on tarkoitettu. Hän sai vastaukseksi, että kaupunki ei aiemmin tarjouspyynnössään edellyttänyt suoraa luonnonvaloa eikä tätä siksi ole järjestetty kaikkialle. Epäsuoran luonnonvalon varaan ovat jäämässä esimerkiksi neuvottelutilat, näyttämö, osa ryhmätyötiloista, asiakkaiden tapaamistilat sekä päiväkodin henkilökunnan työtilat.

Lehtovaara ihmetteli myös sitä, miksi Valkeavuoren palloiluhallin pääsisäänkäynti näyttää kadottavan piirustuksissa esteettömyytensä. Vastaus on, että esteetön kulku liikuntahalliin sijaitsee jatkossa alapihan INVA-pysäköintipaikkojen kohdalla. Yläpihan INVA-paikoilta on esteetön kulku liikuntahallin ja kampuksen väliosaan.

Pääpiirustuksista vastaa NCC Suomi Oy, joka rakentaa Valkeavuoren koulua kokonaisvastuu-urakalla.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän