Kaarinan kotihoito sijoittui Varsinais-Suomessa kolmen parhaan joukkoon kotihoidon ja palveluasumisen kategoriassa. Kaarinan kotihoidon lisäksi eniten positiivisia asiakaspalautteita keräsivät Oripään kotihoito ja Turun kaupungin kotihoito Maaria–Paattisissa.
Asiakaskyselyn aikaan Kaarinassa vs. kotihoidon johtajana toiminut Terhi Manninen iloitsee hienosta tuloksesta.
– Onhan tämä älyttömän hienoa! Tuntuu hyvälle etenkin nyt, kun korona-aika ja valtakunnallinen hoitajapula on sote-puolta kurittanut. Kotihoidon työntekijät ovat on venyneet ihan hurjan paljon parin viime vuoden aikana, suurin kiitos kuuluu tästä tietenkin heille.
Manninen kehuu Kaarinan kotihoidon työntekijöiden olevan todella ammattitaitoisia ja sitoutuneita työhönsä. Kaarinan kotihoidossa on toteutettu vuosittain asiakastyytyväisyyskysely, josta on saatu aina hyviä tuloksia.
Valtakunnallisessa kyselyssä Kaarinan kotihoidosta tuli yhteensä 131 vastausta. Vastauksissa kehuttiin muun muassa hoitajien ystävällisyyttä ja asiakkaiden toiveiden huomioon ottamista. Koko Suomen tuloksissa Kaarinan kotihoito ei yltänyt kymmenen kärkeen.
Ympärivuorokautisen palveluasumisen kategoriassa Varsinais-Suomen parhaat olivat Esperi Koti Niittykukka Koski Tl:ssä, Kaukolankoti Laitilassa ja Runosmäen vanhainkodin osastot 1a, 1b ja 1c Turussa. Näistä Laitilan Kaukolankoti ja Esperi Koti Niittykukka pääsivät myös valtakunnalliseen kärkikymmenikköön.