Kaksi voittoa Kaarinaan viikon sisällä maikkarilla

0
Kuvassa finalistikolmikko Laura Aho, Tiia Karonen ja Iiris Kivioja.

 

Littoislainen kotileipuri voitti Koko Suomi leipoo -ohjelman

LITTOINEN / Heinimaija Hirvonen Littoislainen kotileipuri Tiia Karonen voitti MTV:n Koko Suomi leipoo -kilpailun. Finaalilähetys nähtiin televisiossa viime keskiviikkona.

Ohjelma kuvattiin jo kesällä, ja Karonen sanoo olevansa helpottunut, että kuukausia kestänyt salailu on nyt ohi. Voitto tuli hänelle yllätyksenä, sillä kilpailijoiden taso oli tällä kaudella poikkeuksellisen kova.

– Eniten jännitin, miten 2- ja 4-vuotiaat lapseni pystyvät pitämään voiton salassa. He olivat mukana finaalilähetyksen kuvauksissa ja varsinkin esikoiseni oli liikuttavan ylpeä siitä, että äiti voitti kilpailun. Olin varma, että hän kertoo siitä heti päiväkodissa.

Karonen leipoo pienimuotoisesti kakkuja TaikaKakku-kotileipomonsa kautta. Hän kertoi Kaarina-lehdelle (16.11.2022) haaveilevansa kesäkahvilan perustamista. Ammatinvaihtoa opettajaksi opiskeleva Karonen ei kuitenkaan suunnittele.

Tanssit tähtien kanssa toi kyyneleet silmiin

TANSSI / Maria Kesti Viime sunnuntaina Kaarinaan saatiin toinen näyttävä voitto MTV-kanavalla, kun kaarinalaistaustainen Benjamin Peltonen äänestettiin Tanssii Tähtien kanssa -kisan voittajaksi parinsa Saana Akiolan kanssa. He olivat päässeet finaaliin tuomareiden pisteillä, mutta loppusijan ratkaisi yleisö.

Voittajapari sai 56 prosenttia äänistä. Voitto ja samalla sarjan loppu sai Peltosen kyynelehtimään viimeisen tanssinsa lopuksi.

– Olen katsonut tätä sarjaa lapsesta saakka ja toivonut aina pääseväni mukaan. Tämä tuntuu kreisiltä ja on vaikeaa tajuta, Peltonen hehkutti myöhemmin MTV3:n haastattelussa.

Tuomari Jukka Haapalainen mietti, että parin voitto oli nähtävissä jo kisan alusta. Peltonen ja Akiola itse olivat luulleet joka jaksossa putoavansa.

Finaalissa oli tanssimassa myös Benjaminin pikkuveli Emil Peltonen, joka sai veljensä lailla tuomareilta ylistystä. Veljekset tulkitsivat Aviciin Hey Brother -kappaleen.

15 kautta järjestetty Tanssii Tähtien kanssa -kisa on ollut MTV:lle katsojamenestys. Kisa pysyi tämän syksyn katsotuimpana viihdeohjelmana.

Live-jaksojen keskikatsojamäärä sunnuntai-iltaisin oli 880 000 suomalaista, ja yhteensä kukin jakso veti 1,3–1,7 miljoonaa katsojaa. Kaarinassa innostuttiin varsinkin Peltosen Kaarina-teemaisesta tanssista, josta Kaarina-lehti kertoi 12.10.2022.