Tajusin, että ihmisellä pitää ja saa olla Juuret ja Siivet.
Olin sittenkin ottanut kompurointini koulutuksena. Sitä antoi ensimmäinen kotikatunikin. Se oli silloinen kulkutieni, nuorena pojankloppina. Reittini johti vielä nuorempien lasten pallokentän läpi. Minä katsoin oikeudekseni potkaista kentälle unohtuneet pallot lähellä virtaavaan pieneen jokeen – kunnes potkaisin pikkuvarpaani poikki potkupalloksi maalattuun pyöreään kiveen.
Vasta silloin huomasin, etten voi isännöidä kulkureitilläni, ja valitsin toisen, tosin pidemmän kadun.
Tässä oli vähän aasinsiltaa, mutta sen antama opetus pätee vieläkin. Nykyisellä kotikadullakin, joka on Puntarikatu, lähimmät liikkeet ovat aivan parvekkeeni sektorissa: apteekki ja hautaustoimisto. Ne ovat vähän liikkeinä poikkeavia, sillä kummassakaan ei ole alennusmyyntejä. Niin elämässä kuin kuolemassa niitä kuitenkin tarvitaan. Tosin kilpailematon liike ei yleensä ole asiakkaalle edullisin.
Pirteän poikkeuksen katukuvaan tuo Ärrä. Sieltä saa raitiskin mies Tuplan. Aivan siinä viedessä on Puntari, josta saa elämäniloa kilokaupalla. Naiset väistelevät minua, mutta Hius-Fabriikin taitavat tytöt kuuntelevat jaarituksiani noin kerran kuukaudessa. Siinä vieressä on taikinan jalostamo, josta nappaan vähän useammin limpun kainaloon.
Tahallani jätin parhaan viimeiseksi, eli ns. Senioritalojen asukkaat. He ovat yhteisö, joka antaa minullekin elämän uskoa ja halua, ja ystävällistä yhteiseloa.
Kotikadullani on muitakin liikkeitä, kuten ravintoloita. En voi käyntieni vähäisyyden vuosi niitä enempää kommentoida muuta kuin että asiallisia ovat ja kävijöitä riittää kaikille.
Lopuksi. Ikävintä on todeta hävettävän toimimaton torimaisema. Kaarinassa on torilla huoltoajossa kaikki autot, joissa on neljä pyörää. (Ks. apteekin kulmalla oleva liikennemerkki).
Kalevi Pirttijärvi
