Kaarinalainen Maria Severina oli Suomen suurituloisin nainen verotietojen perusteella viime vuonna. Varsinais-Suomen listalla hän oli kakkosena.
Biokemian ja immunokemian tohtori perusti vuonna 1994 Hytest-yrityksen, joka valmistaa vasta-aineita ja antigeenejä diagnostiikkateollisuudelle. Severina nousi verolistoille ensimmäisen kerran vuonna 2018, kun myi osan yrityksestä norjalaiselle pääomasijoitusyhtiö Summa Equitylle.
Viime vuonna Hytest myytiin jälleen, tällä kertaa Kiinaan Shenzhen Mindray Bio-Medical Electronics -yhtiölle ja myös Severina luopui viimeisistä osuuksistaan yrityksessä. Hytestin viimeisin kauppasumma oli yli 500 miljoonaa euroa.
Severina toimii nykyisin pääomasijoittaja Almaralin toimitusjohtajana.
Hannu-Jukka Helander keräsi isoimman tulopotin Varsinais-Suomessa vuonna 2021. Helanderin tulot olivat yhteensä 21,1 miljoonaa euroa. Ne syntyivät lähes kokonaan pääomatuloista.
Tuloistaan Helander maksoi 7,2 miljoonaa euroa veroja ja maksuja, ilmenee verottajan medialle luovuttamista tiedoista.
Pitkän pankkitaustan omaavan Helanderin tulot ovat peräisin Nojan eli entisen Lähirahoituksen myynnistä pääomasijoittaja MB Rahastoille.
Noja on johtava suomalainen laskurahoitusyhtiö, jonka asiakkaita ovat pääosin suomalaiset pk-yritykset.
Listan kolmonen on Are Rolf Saarinen, jonka tulot olivat 14,3 miljoonaa euroa.
Myös Saarisen tulot tulivat yrityskaupoista. Hänen johtamansa Cloudia myytiin reilulla 100 miljoonalla eurolla norjalaiselle Mercellille. Cloudia on hankintaratkaisujen ja sopimushallinnan digitalisointiin erikoistunut ohjelmisto- ja palveluyritys.
Varsinais-Suomen listan seuraavilta sijoilta löytyy tuttuja nimiä. Liikemies, kiinteistösijoittaja Heikki Vaisteen tulot vuonna 2021 olivat 9,3 miljoonaa euroa. Koneen säätiön hallituksen puheenjohtajana tunnetun Hanna Nurmisen tulot olivat 7,7 miljoonaa euroa ja liikemies Antti Aarnio-Wihurin 6,7 miljoonaa euroa. Aarnio-Wihuri on myös lääketieteen kunniatohtori ja sukuyhtiönsä, monialayritys Wihurin pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja.
Varsinais-Suomen tulokärjestä löytyy 12 henkilöä, jotka keräsivät verottajan julkaiseman aineston perusteella yli 5 miljoonan euron tulot vuonna 2021.
Vuosi sitten yli viiden miljoonan euron tuloihin pääsi Varsinais-Suomessa kaksi henkilöä.