Tulisiko kirkon vihkiä avioliittoon samaa sukupuolta olevia? Kysymys on aiemmin ollut hyvä mittari paljastamaan, miten vanhoillisesta tai uudistusmielisestä kirkossakävijästä on kyse.
Yllättäen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon laatiman vaalikoneen perusteella valtaosa Piikkiön seurakunnan tämänsyksyisten vaalien päättäjäehdokkaista on valmis sukupuolineutraaleihin kirkkohäihin. Ainoastaan kaksi ehdokasta kahdestakymmenestä vastustaa sateenkaarihäitä.
Yhteiskunnan yleisen ilmapiirin muutos sekä tiedon lisääntyminen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä on todennäköisesti muuttanut konservatiivisen laidan ajatuksia asiasta – tai kaikkein vanhoillisimpia ei vain ole sattunut Piikkiön ehdokkaiden joukkoon.
Vaalikoneen muissa kysymyksissä löytyy enemmän eroja Piikkiön seurakunnan päättäjäehdokkaiden väliltä. Kaarina-lehti keräsi muutamia kiinnostavia poimintoja ehdokkaiden vastauksista.
Kaarinan seurakunnan ehdokkaiden vastauksia vaalikoneeseen esitelläänmyöhemmin.
Kun kirkon rahat loppuvat, ryhdytään karsimaan
Suomessa on sukupuolineutraali avioliittolaki. Tulisiko kirkon vihkiä avioliittoon myös samaa sukupuolta olevia?
Vaalikonevastausten perusteella suurin osa Piikkiön seurakuntavaaliehdokkaista on valmiita samaa sukupuolta olevien kirkkohäihin.
Partiotyön Ystävissä kaikki suhtautuvat positiivisesti siihen, että nais- ja miesparit saisivat Piikkiössä kirkkohäät. SDP:ssä ja kokoomuksessa muutama yksittäinen ei halua ottaa kantaa, mutta loput näyttävät vihreää valoa samaa sukupuolta olevien kirkkohäille.
Negatiivisesti suhtautuvia on kaikista ehdokkaista vain kaksi, ja he molemmat ovat Yhteinen kirkkomme -listalta. Toisaalta samassa ryhmässä kannat hajoavat laidasta laitaan. Eniten tässä ryhmässä on henkilöitä, jotka eivät ota asiaan kantaa.
Pitäisikö seurakunnan luopua maito- ja lihatuotteiden käytöstä?
Maidosta ja lihasta ei luovuta! Tätä ovat mieltä lähes kaikki ehdokkaat Piikkiössä, suurin osa jyrkästi.
Jyrkimmin asiaan suhtaudutaan Partiotyön Ystävien ehdokkaiden joukossa, maltillisimman kokoomuksessa. Itse asiassa kokoomuksessa kaksi kolmesta ehdokkaasta ei osaa sanoa, mitä mieltä asiasta on.
Jos seurakunnan talous heikkenee, pitäisikö karsia ennemmin tiloja kuin henkilöstöä?
Valitsijayhdistysten ja ehdokkaiden välillä on Piikkiössä tässä kysymyksessä paljon eroja.
Yhteinen kirkkomme -listalla yli puolet (neljä ehdokasta seitsemästä) haluaa ehdottomasti karsia mieluummin tiloista kuin henkilöstöstä, ja loputkin kallistuvat samaan suuntaan.
SDP:ssä on ehdokas, joka karsisi ensin henkilöstöstä, sekä toinen, joka on täysin päinvastaisella kannalla, ja loput jäävät puoleenväliin. Toisin sanoen kannat hajoavat SDP:ssä.
Partiotyön Ystävät ja kokoomus jäävät kannassaan keskivaiheille tai eivät osaa vastata.
Kun seurakuntani antaa taloudellista tukea lähetysjärjestöille, esimerkiksi kolehtia keräämällä, tulisiko järjestön toteuttaa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon periaatteita?
Vaalikonevastausten perusteella lähes kaikki Piikkiön ehdokkaat ovat samaa mieltä siitä, että järjestöjen tulee noudattaa tasa-arvoa, kuten sitä, että nainen voi toimia pappina.
Eniten tätä mieltä ovat Yhteinen kirkkomme -ryhmän ehdokkaat. Toisaalta tästä ryhmästä löytyy myös ainoa ehdokas, jonka mielestä yhdenvertaisuudella ei ole niin väliä.
Kokoomuksessa kaksi kolmesta ehdokkaasta ei ota tähän kantaa.
Ovatko muut uskonnot väärässä?
Piikkiön seurakuntavaaliehdokkaiden välillä on vaalikoneen perusteella isoja eroja suhtautumisessa muihin uskontoihin. Osalle kristinusko on ainoa oikea vaihtoehto, toiset pitävät ovea enemmän auki sille, että muissakin uskonnoissa ollaan tärkeiden asioiden äärellä.
”Monista uskonnoista voi löytää syvempää totuutta”
Vahvasti tätä mieltä: Kimmo Hollmén (yht.), Laura Langh-Lagerlöf (kok.)
Maltillisesti tätä mieltä: Karri Koristo (yht.), Marjo Uotila (kok.), Heidi Haapakoski (part.), Ilkka Lehmus (part.), Matti Koho (sd.), Eija Lindroos (sd.)
”Kristinusko on ainoa tie Jumalan luo”
Maltillisesti tätä mieltä: Jari Ilkka (yht.), Mirja Väihkönen (yht.), Johannes Sankari (kok.)
Vahvasti tätä mieltä: Diana Elo (yht.), Hans Huttunen (yht.), Tapani Jokela (yht.), Harri Lukander (part.), Esa Rastas (sd.)
”En kommentoi”
Esko Lehtisalo (sd.), Mirjo Kanervavuori (part.), Mia Linnansuu (part.), Helena Adel (sd.)
Vaalikoneeseen vastanneiden keski-ikä Piikkiössä
- Yhteinen kirkkomme 57 v
- Partiotyön Ystävät 54 v
- Piikkiön SDP 72 v
- Kokoomus ja sit. 45 v
- Keskiarvo 58 v
Piikkiön seurakuntavaalit
- Seurakuntavaaleissa valitaan päättäjät sekä Piikkiön seurakuntaneuvostoon että Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kirkkovaltuustoon.
- Piikkiössä on neljä valitsijayhdistystä: Yhteinen kirkkomme (9 ehdokasta), Partiotyön Ystävät (7 ehdokasta), Piikkiön SDP (6 ehdokasta) sekä Kokoomus ja sitoutumattomat (4 ehdokasta).
- Kuusi piikkiöläisehdokasta ei vastannut vaalikoneeseen. Ulkopuolelle jättäytyi henkilöitä kaikista Piikkiön valitsijayhdistyksistä.
- Ennakkoäänestys pidetään 8.–12.11. Varsinainen vaalipäivä on 20.11.