Lämpötilan laskeminen ei riittänyt kaupunginhallitukselle

0
Arkistokuva lämpömittarista.

Kaarina harkitsee tulevan talven energiansäästötoimiaan uudelleen. Kaupunginjohtaja Harri Virta käytti otto-oikeutta teknisen lautakunnan toissaviikolla käsittelemään pykälään.

Tekniselle lautakunnalle esiteltiin erilaisia energiansäästötoimia. Lautakunta päätti, että ainoana energiansäästötoimenpiteenä toteutetaan kaupungin kiinteistöjen sisälämpötilan laskeminen 1–2 asteella sekä osallistutaan valtionhallinnon Astetta alemmas -kampanjaan.

Kaarinan kaupungin eri palvelualueilla valmistellaan parhaillaan omia selvityksiä energiansäästöstä ja sähkökatkoihin varautumisesta. Kaupunginhallitus päätti, että energiansäästötoimenpiteitä käsitellään uudelleen sitten, kun palvelualueiden selvitykset ovat valmistuneet.