Mieleni on täynnä muistoja: nuoruuden kesiä 1980- ja 1990-luvun taitteesta, leirejä, Kaarinan Nuorisoteatteria, Ipanabaanaakin, jossa olin töissä, kihelmöiviä keskusteluita tällä samalla penkillä illan pimetessä – ja tällä rannalla aamun noustessa puolisoni pussasi minua ensimmäisen kerran.
Niistä ajoista Kaarina on muuttunut valtavasti. Sauna Vuolahdessa on yhä sama.
On erikoista, että nopeasti rakentuvan ja ketterän Kaarinan ainoan leirikeskuksen sauna lämmitetään vielä 2020-luvulla puulla. Suihkuja ei ole, vesi lämpeää padassa, peseydytään vadilla ja kauhalla, ilman eri tiloja tytöille ja pojille. Vessassa käydään ulkohuussissa.
Vuolahden uusi sauna (s. 6) tulee varmasti tarpeeseen: esteetön, moderni sähkösauna suihkuineen, invavessoineen ja pukuhuoneineen. Silti tuntuu haikealta. Vuolahteen rakentuva uusi sauna on jälleen yksi merkki tietyn aikakauden lopullisesta päättymisestä.
En itse ole elänyt sitä aikaa, jossa pikkupojat pistettiin hakkaamaan kunnan halkoja ja vesi juoksi, kun jalat juoksivat, mutta nyt viimeisetkin merkit siitä ajasta katoavat ihmisten arjesta. Kesämökkienkin saunapadat ovat muuttuneet kukkapadoiksi.
Kun Vuolahden uusi sauna valmistuu, vanhaa ei aiota – ainakaan toistaiseksi – purkaa. Niin idyllistä kuin pesuveden lämmittäminen puilla neljällekymmenelle lapselle onkin, kukahan siihen Vuolahdessa enää ryhtyy, kun vieressä voi saunan napsauttaa napista päälle ja pääsee saman tien lämpimään suihkuun?
Maria Kesti
