Budjettiesitys on yhtymän kirkkoneuvoston hyväksymä, ja se sinetöidään lopullisesti yhteisessä kirkkovaltuustossa 8.12.
Kiinteistöjohtaja Seppo Kosola kertoo, että parhaillaan tutkitaan ja karsitaan valittuja arkkitehtisuunnitelmia seurakuntatalosta ja käynnistetään luonnossuunnittelu.
Piikkiön kirkon katon peruskorjauksessa käännytään uudelleen Museoviraston puoleen. Aiemmassa katselmuksessa Museoviraston kanssa keskusteltiin konesaumapeltikaton tekemisestä, mutta keväällä 2020 virasto ottikin kannan, että kirkkoon pitäisi palauttaa puupaanukatto. Hankkeessa ei ole edetty, koska katon paikkaukset ovat toistaiseksi onnistuneet.
Seurakuntayhtymän kiinteistöpalvelut jatkaa neuvotteluja Museoviraston kanssa kattorakenteesta, koska puupaanukatto on noin kaksi kertaa kalliimpi hankintakustannuksiltaan. Lisäksi katon ylläpitokulut ovat puupaanukatolla tervausten myötä huomattavasti kalliimmat kuin peltikatolla. Vanha tiilikatto ja vanha paanukatto tulee joka tapauksessa poistaa. Varsinaiset kattotuolit ovat ehjät.
Ruumishuonetta korjataan ensi vuonna
Piikkiön seurakuntaneuvosto on esittänyt myös kirkon kokonaisvaltaisen uudistamissuunnittelun aloittamista, ja tähän on yhtymän budjetissa merkitty suunnittelurahaa 100 000 euroa vuodelle 2024 ja miljoona euroa sitä seuraavalle vuodelle. Tavoitteena on uusien kirkkotekstiilien sekä uusien äänentoistojärjestelmien ja audiovisuaalisten laitteiden hankinta.
Kirkon takaosan penkkien poisto on saanut jo museoviraston hyväksynnän, ja esteettömän WC-tilan toteuttamista tutkitaan.
– Todennäköisesti katon uusimista on syytä miettiä kirkkoremontin kanssa yhdessä, sanoo Seppo Kosola.
Koko kirkosta tehdään rakennushistoriallinen selvitys.
Piikkiön seurakuntaneuvoston toiveissa ensi vuodelle oli pappilan ulkoseinien maalaus, mutta tämä näyttäisi siirtyvän kevääseen 2024. Myös pappilan tilojen kehittämiseen esteettömämmiksi ja pihapiirin rakennusten korjauksesta on tehty esitykset.
Piikkiön kirkon kupeessa olevan ruumishuoneen kivimuurien korjaukseen on ensi vuodelle varoja 40 000 euroa.