Marraskuisena aamuna sää on kuukaudelle ominaisen harmaa ja sateinen. Se ei kuitenkaan saa projektipäällikkö Pekka Alhon hymyä hyytymään. Hän on silminnähden innoissaan siitä, että korjuutyöt ovat päässeet Kaarinassa vauhtiin.
Alho toteaa, että ruokoa on ennenkin kerätty merestä mutta yleensä vain siistimissyistä. Monipuolinen materiaali on heitetty hukkaan, kun sitä ei olla aikaisemmin otettu hyötykäyttöön.
Alhon mukaan Piikkiönlahdesta kerättävistä ruo’oista on tarkoitus lähettää osa Paraisille lämpölaitokselle poltettavaksi, jolloin siitä pystytään tuottamaan kotitalouksille kaukolämpöä. Lisäksi ruoko toimii Alhon mukaan erinomaisena kasvualustana, sillä sen biomassa on ravinnerikasta.
Järviruo’olla on pitkä historia ulkomailla, kun sitä on hyödynnetty kestävänä rakennusmateriaalina.
– Turpeesta halutaan Suomessa eroon, ja järviruoko on hyvä korvaaja ravinteikkaalle kasvualustalle. Miksei tätä voisi käyttää hevostalleillakin kuivikkeena. Järviruokoa pystyy hyödyntämään erittäin monipuolisesti.
Varsinais-Suomessa runsaasti
Pekka Alho toteaa, että ruo’on kerääminen ei ole yksinkertaisinta puuhaa, sillä paljon tulee ottaa huomioon ennen kuin päästään konkreettisesti työn touhuun merelle. Muun muassa lupa-asioita riittää, kun monilta eri maanomistajilta tarvitaan hyväksyntä, että heidän ranta-alueisiinsa voi kajota.
Lisäksi luontoarvot on kartoitettava perusteellisesti, ettei luonto kärsi. Vesilintujen pesimäpaikat on otettava tarkoin huomioon.
Alho iloitsee, että projekti on saanut erinomaista tukea niin kaupungilta kuin maanomistajilta. Hänen mukaansa on hienoa, että ihmiset ovat alkaneet herätä järviruo’on hyötykäytön mahdollisuuksiin.
Hän luottaa siihen, että ruo’on nosto jatkuu vielä vuosia, kun useat tahot ovat olleet hankkeelle myötämielisiä. Varsinais-Suomessa riittää vielä paljon tehtävää, sillä merta ja ruo’on kasvualustoja on täällä runsaasti.
– Järviruoko on kotimainen materiaali. Miksi emme ottaisi järviruo’osta kaikkea irti, mitä siitä on mahdollisuus saada? Itsehän olemme sen ravinteillamme tänne juurruttaneet.
Teksti ja kuvat Hanna Kammi-Rahnasto
