Rengaspula voi aiheuttaa pulmia pakettiautoilijoille

0
Kuvassa renkaita vaihtaa Sami Kummunmäki.

Kaarinalaisessa rengasliike KumRok Oy:ssä alkoi puhelin soida, kun tuli syksyn ensimmäiset yöpakkaset. Lähipäiviksi on luvattu lämmintä säätä, mutta talvirenkaat kannattaisi vaihtaa yrittäjä Sami Kummunmäen mukaan nyt alle. Lain mukaan talvirenkaita on käytettävä marraskuusta maaliskuun loppuun, jos keli sitä edellyttää.

– Sitten, kun sää kylmenee kunnolla, on kiire. Kaikille ei saada vaihdettua renkaita samaan aikaan. Siksi kannattaa olla liikkeellä mieluummin ajoissa, Kummunmäki muistuttaa.

Rengasrumba kestää hänen mukaansa yleensä 5–6 viikkoa.

Kesällä autoilijoita varoiteltiin, että talvirenkaista saattaa tulla tänä talvena pula, sillä valtaosa Suomessa käytettävistä nastarenkaista on valmistettu Venäjällä. Voivalassa sijaitsevassa KumRokissa tilanteeseen varauduttiin tilaamalla renkaita hyvissä ajoin varastoon.

– Kitkarenkaita on paremmin saatavilla, koska niiden tuotanto on ollut helpompi siirtää Eurooppaan. Nastoituskoneita on jäänyt rajan taakse, Kummunmäki kuvailee tilannetta.

Nastarenkaiden saatavuusongelmat näkyvät tällä hetkellä lähinnä joidenkin rengaskokojen aikaisempaa pienempänä valikoimana markkinoilla

– Esimerkiksi pakettiautojen yleisimpiin kuuluvassa rengaskoossa on maahantuojilla huomattavasti vähemmän nastarengasvaihtoehtoja saatavilla tänä syksynä, Kummunmäki kertoo.