Samoilla bensoilla – Kaarinan seurakuntavaalien äänestysprosentti on jäämässä pieneksi

0
Marjaleena Kallio ja Timo Laine kävivät äänestämässä ennakkoon viime viikolla.

Kaarinan seurakunnan vaalivankkurit löytyivät viime viikolla monen kantakaarinalaisen kaupan edustalta, kun seurakunnan työntekijät kävivät kahvittamassa vaalien ennakkoäänestäjiä.

– Kauppojen ennakkoäänestyspisteillä käy aina paljon väkeä. Siksi jätimme nyt äänestyspaikoista pois esimerkiksi hoitolaitoksia, joissa on aiemmin käynyt vain muutama äänestämässä, taustoittaa seurakuntapastori Kalle Toivo.

– Olisimme halunneet lisätä äänestyspisteiden aukioloaikoja, mutta vaalitoimitsijoita on joka vaaleissa ollut yhä vaikeampi saada.

Nyt ennakkoäänestys on jo päättynyt. Ääniä kertyi Kaarinasta 902. Määrä voi Kalle Toivon mukaan vielä lisääntyä, kun viimeisetkin postiäänet pääsevät perille.

– Ennakkoäänimäärä näyttäisi jäävän hieman pienemmäksi kuin viime vaaleissa. Seuraavaksi olemme sitten vaalimatematiikan varassa, eli jos ensi sunnuntaina sataa räntää, äänestysprosentti jää todennäköisesti viime vuotta pienemmäksi. Jos paistaa aurinko, voimme päästä viime vuoden tasolle.

Kaarina-lehti kävi jututtamassa ennakkoäänestäjiä K-Supermarket Katariinassa. Siellä Timo Laine ja Marjaleena Kallio eli Menni olivat juuri saaneet kahvikuppinsa.

– Samoilla bensoilla tultiin, kun käytiin muutenkin kaupassa ja tuotiin roskia, kommentoi Laine.

Heille seurakuntavaaleissa äänestäminen on tuttu tapa ja mahdollisuus vaikuttaa omalta pieneltä osalta. Heille ei tuottanut vaikeuksia valita ehdokastaan.

– Tutut nimet olivat.

Äänestää voi vielä ensi sunnuntaina. Kaarinan seurakunnassa äänestyspaikkana on Kaarinan kirkko, Piikkiössä Piikkiön kirkko.