
Vuolahden uuden saunan rakentamiseen budjetoitu rahamäärä on herättänyt kummastusta sekä Kaarinan kuntapoliitikoissa että sosiaalisessa mediassa.
Kaarina on varannut sadan neliön saunarakennukseen 600 000 euroa, mikä tarkoittaa käytännössä 6000 euroa neliömetriltä. Esimerkiksi Tilastokeskuksen mukaan uutena rakennettavan omakotitalon neliöhinta on tänä syksynä ollut Kaarinassa reippaasti vähemmän, runsaat 2000 euroa. Saunarakennusten neliöhinta on samassa tilastossa 2500 ja laitosrakennusten 2900 euroa. Miksi Vuolahden sauna on hinnaltaan kaksin-kolminkertainen?
Ei lopullinen hinta
Vuolahden uudissaunan hinta-arvion on tehnyt kaupungin käyttämä ulkopuolinen kustannuslaskentatoimisto, ja kritiikistä huolimatta tekninen johtaja Jyrki Haapasaari pitää arviota oikeansuuntaisena.
– Julkinen sauna on kovalla rasituksella ja määräykset ovat tiukat. Tarvitaan uudet järjestelmät tuottamaan kerralla suuret määrät lämmintä vettä sekä vastaavasti poistamaan huomattavat määrät kosteaa sisäilmaa. Pintamateriaalien on kestettävä leirikuormitus. Käytännössähän Vuolahteen on tulossa pieni kylpylä, hän perustelee.
– Sauna voisi olla vieläkin kalliimpi, jos siihen olisi haluttu esimerkiksi saunatupa.
Teknisessä lautakunnassa kukaan ei lopulta vastustanut budjettia, vaikka asia keskustelutti pitkään. Hankesuunnitelma on lyöty lukkoon.
– Tämä on tietenkin vasta kustannusarvio. Urakoijat voivat tarjota jotain täysin muuta hintaa, muistuttaa Haapasaari.
Vielä peseydytään vadilla ja kauhalla
Uusi Vuolahden sauna on sähkösauna, ja sen yhteyteen on tulossa suihku- ja pukuhuoneet sekä neljä vessaa ja terassi. Yksi vessoista on invavessa, ja saunaan pääsee pyörätuolilla. ”Sauna-, pesu- ja pukuhuonetilat saadaan ajanmukaiselle tasolle”, kuvaillaan lautakunnan pöytäkirjassa.
Leirikeskuksen vanha sauna on puusauna, jossa peseydytään vadilla ja kauhalla löylytilassa. Pesuvesi tulee puutarhaletkulla ja lämmitetään padassa. Koko leirikeskuksessa on vain yksi vessa, ja pääasiassa leiriläiset ovat käyttäneet huusseja.
Toisin sanoen Vuolahden palvelutaso on paranemassa merkittävästi. Nouseekohan paikan vuokrahinta samalla?
– Tätä ei ole vielä mietitty. Uskon, että hinnat halutaan pitää edullisina, vastaa Kaarinan nuorisopalvelujohtaja Mirja Karppanen.
Tällä hetkellä Vuolahden vuokra on ollut 55–200 euroa vuorokaudelta.
Vuolahden leirikeskus
- Leirikeskuksessa on sisällä yöpymismahdollisuus runsaalle 30 henkilölle, ruokailumahdollisuus 40 hengelle.
- Kesäkuukausina Vuolahden käyttöaste on sata prosenttia, talvikaudella 57 prosenttia.
- Uusi sauna rakennetaan kokonaisurakkana, ja työmaa voi käynnistyä aikaisintaan ensi keväänä.
- Uusi sauna rakennetaan nykyistä saunaa ylemmäs rinteeseen, samaan pihapiiriin aitan, nuotiopaikan ja puuliiterin kanssa.