ANNAsportissa saa Kaarinan parasta asiakaspalvelua: ”Pahin kilpailijani on sohva”

0
Anna-Kaisa Heikell Kujalan (edessä), Helmi Leppäsen ja Jenna Vuorisen mukaan ANNAsportissa on painotettu asiakaspalvelun merkitystä. Palkinto on osoitus siitä, että ponnistelut ovat välittyneet myös asiakkaille.

Kaarinan parhaana asiakaspalveluyrityksenä palkittiin tänä vuonna kuntokeskus ANNAsport. Kaarinalaisille yrityksille annettiin Yrkeshögskola Novian toteuttamassa kilpailussa kaikkiaan 384 ääntä. ANNAsport voitti kilpailun 64 äänellä.

Asiakkaat kehuivat ANNAsportia muun muassa ystävällisestä palvelusta ja hyvistä ryhmäliikuntatunneista: ”On kuin kotiin menisin.”

Toiseksi eniten ääniä sai aiemminkin mitalisijoille päässyt Gummi ja gylmä ja kolmanneksi Aura Spa.

”Jokaista tervehditään”


ANNAsportin omistaja Anna-Kaisa Heikell-Kujal a kertoo palkinnon tuntuvan hyvältä raskaiden koronavuosien jälkeen. Hänen mukaansa palkinto on yksi arvokkaimmista, jonka yritys voi saada, koska se tulee asiakkailta.

– Olemme alusta asti panostaneet asiakaspalveluun. Palkinto on osoitus siitä, että se on myös välittynyt asiakkaille.

Hyvä asiakaspalvelu tarkoittaa Heikell-Kujalan mukaan ANNAsportissa sitä, että jokainen asiakas huomioidaan ja asiakkaiden viesteihin vastataan saman tien. Heikell-Kujalan mukaan työntekijöiden kesken on hyvä yhteishenki, mikä välittyy kävijöille. Asiakkaiden kanssa vaihdetaan kuulumisia, ja monista on tullut ystäviäkin.

Korona-aikana moni liikuntakeskus meni nurin, kun ryhmäliikunta kiellettiin. Kuntosalin kävijämäärät ovat Heikell-Kujalan mukaan palanneet ennalleen, mutta koronakato näkyy edelleen ryhmäliikunnassa. Hän toivoo, että tammikuu innostaisi ihmiset takaisin liikunnan pariin.

– En usko, että ihmiset pelkäävät enää niin paljon koronaa. Pahin kilpailijani on sohva. Olen miettinyt, että ostanko tänne paremmat sohvat, joihin voisi ensialkuun tulla istuskelemaan ja aistimaan tunnelmia, vai hankinko bussin, jolla noudan kotoilijat takaisin liikkumaan, Heikell-Kujala sanoo puoliksi leikillään.

Korona-aikana ihmisten arjen rytmitykset menivät uusiksi ja ajan löytäminen liikunnalle voi siksi olla vaikeaa.

– Moni saattaa häpeillä esimerkiksi sitä, ettei näytä enää samalta tai ettei ole samassa kunnossa kuin ennen. Sitä ei kannata jännittää, sillä jokainen vanha kävijä on otettu täällä vastaan lämpimin halauksin. Kunto ja liikunnan into palaavat kyllä nopeasti takaisin.

Neljäs kerta


Paras asiakaspalveluyritys -kilpailu on lähtöisin Paraisilta, ja se järjestettiin Kaarinassa neljättä kertaa. Kilpailu ja kysely toteutettiin Yrkeshögskolan Novian opiskelijatyönä yhteistyössä Kaarinan ja Paraisten kaupunkien ja Kemiönsaaren kunnan kanssa.

Paraisten parhaaksi yritykseksi palkittiin viime vuonnakin kilpailun voittanut Amalias Hem. Kemiönsaaren parhaaksi äänestettiin Veikon kone.

Kaarinassa kilpailu ei ole saavuttanut yhtä suurta suosiota kuin Paraisilla. Ääniä annettiin Kaarinassa toistasataa vähemmän kuin edellisvuosina.