Saako kaupungin metsissä olevia kaatuneita puita hakea polttopuiksi viheraluepäällikkö Terho Marttila?
– Tämä on hyvä kysymys, näitä tiedusteluita tulee meille säännöllisesti. Kaupungin metsistä ei periaatteessa luovuteta polttopuita kenellekään. Joskus tapauskohtaisesti on kuitenkin annettu lupia raivata esimerkiksi omalle takapihalle kaupungin mailta kaatunut puu pois. Näissä tapauksissa käymme aina varmistamassa tilanteen, että puu on poistettavissa turvallisesti, Marttila vastaa.
Miksi puiden hakeminen on kielletty?
– Emme voi antaa lupaa esimerkiksi myrskyissä kaatuneiden puiden korjaamiseen polttopuiksi, sillä se voi olla vaarallista. Myrskypuiden raivaaminen on syytä jättää ammattilaisille. Niissä pitää huomioida monta eri asiaa, jotta työ saadaan suoritettua turvallisesti. Jos lupa annetaan yhdelle, niin lupa pitäisi antaa silloin kaikille, Marttila perustelee linjausta.